Hannes kertoi heille sadun kuninkaanpojasta ja paimentytöstä. He sitä ihmeissään kuuntelivat. Ja kun Hannes lähti, saattoivat he kaikin häntä pihalle asti.
Hannes siirtyi toiseen taloon Samallainen autio porstua, jonka lattia notkahteli, tuvat molemmin puolin ja porstuan perällä maitokamari. Sama tuoksu tuvassa ja tuvassa suuri lauma likaisia lapsia. Mutta täällä oli vaalijana vaimoihminen, joka kuului olevan perheenäiti. Ja se kohta ryhtyi opettajalle kahvia hommaamaan.
Sokuri oli hyvin likaista, kahvikuppien uurteet eivät olleet puhtaat ja koko laitelmassa mauton yleismaku.
Mutta Hannes särpi toimessaan ja emäntä ihasteli häntä.
Siinä samassa ryömi tupaan hirveä olento. Se tuli porstuasta madellen. Pää oli kuin ihmisellä, mutta pelottavan epämuodostunut ja silmissä tylsä viileys. Vatsallaan se matoi, sillä ruumis oli aivan muodoton: kädet hyvin pienet ja jalat kierot ja hervottomat.
Hannes säikähti niin, että kahvikuppi oli hänen kädestään pudota.
Mutta nuo pienet lapset eivät olleet milläänkään yhtä vähän kuin emäntäkään.
— Onpa lapsillanne hermoja, huomautti Hannes.
— Mitenkä niin?
— Kun eivät pelkää.