Ja sentähden hän oli hyvällä puhetuulella.
Kaikki muu tuli merkityksi luetteloon, mutta ei se tuhannen markan velkakirja, joka oli eksynyt Kallion sorttuukin taskuun.
Kun toimitus oli tehty, kantoi emäntä pöytään viinapullon ja kahvia.
Siinä miehet tekivät "plöröjä". Kallio innostui ja piti puheen. Toivotti emännälle valpasta silmää talon hoidossa, ahkeraa ja lujaa kättä työn johtamisessa ja hellää mieltä orpojen hoitamisessa.
Se oli ensimäinen puhe, joka emännälle pidettiin. Ja sitä kuullessaan hän itki.
— Voimme näitä numeroita pesäluettelossa kaikessa hiljaisuudessa vähän muutella jäljestäpäin. Minä kirjoitin ne vain lyijykynällä. Eivätkä ne nuo tollot niin tarkkaan muista, että uskaltaisivat tehdä valan muka pesäluettelon väärentämisestä, kuiski Kallio emännälle pois lähtiessään.
— Mutta entä jos tulee ilmi? huomautti emäntä.
— Ei tule.
Kallio lähti. Ja mennessään hän muisteli, miten hän taitavasti ollessaan kunnallislaitakunnan esimiehenä ja kunnan rahojen hoitajana osasi numeroita "järjestää".
— Siitä se Juuson omaisuus sai alkunsa… Ja nyt kasvaa… kasvaa… kun mies ymmärtää kasvattaa… Karvisen emännän mukana saan paljon lisää. Rengistä aloin… itse lukemaan ja kirjoittamaan opettelin… ja älyä opin kauppiaassa, kun siinä puotimiehenä elelin. Sitten laitoin itse kaupan, pääsin kunnallislautakunnan esimieheksi… ja sain helpolla rahaa… ja kunniaa… ja mitallin rintaan… Juuso Kallio… sinä aloit vähästä ja lopetat suurena!