Nyt muuttui rovastin ilme. Pyysi, yhä pyysi anteeksi ja puhui:
— Arvasinhan, että se vaimo hulluttelee. Se on niin tunnettu nainen… oli niin kovin ikävä, että minä tulin…, mutta nythän asia selvisi… Menkää Jumalan tähden avioliittoon…!
— Nyt on mahdoton! Kesän päälle olisi menty, kun vain virkistyisin…
— Onnea, lämmintä, sydämellisintä onnea… minä teidät vihin… ja… ja… sepä… oli ikävä, että tulin… Mutta tulkaa terveeksi, herra Kauppi. Minä hommaan teille lääkkeitä ja te paranette kyllä…
— Kaikki tämä on Juuso Kallion aikaansaama.
— Niinkö? Minä olen luottanut siihen mieheen… ollut kaksikymmentäviisi vuotta kunnallislautakunnan esimiehenä…
— Ja pettänyt papit ja talonpojat… yksin herrat ylemmätkin…
— Voi olla tosi, sillä emäntä Karvinen puhui Juuso Kallion kehottaneen häntä tulemaan minun luo.
— Siinäpä se. Minä sen arvasin.
— Mutta annetaan nyt olla tämä minun käyntini aivan hiljaisuudessa…