— Sitten minä olen turvattu. Sellaisia vieraita vastaan pitää meidän näyttää uljuutta ja rohkeutta, sillä jos he meidän vapisevan näkevät, niin he kohta kaiken raakuutensa oksentavat päällemme. Pää pystyyn, pastori, kun näet santarmin, ja se kunnioittaa sinua! Minä otan opiumia, nukun ja sitten olen valmis… Hae sinä itsellesi kirja ja lue sitä, puhui Hannes.
Näin he jäivät odottamaan santarmien tuloa.
Parin tunnin takaa kuului kannuksien helinää, venäjänkielistä puhetta ja santarmit paikkakunnan poliisin ohjaamina astuivat koululle.
Pastori nousi ja viittasi upseerille olemaan hiljaan, osottaen nukkuvaa opettajaa.
Upseeri hetken mietti, otti suuren paperin taskustaan ja kantoi sen pastorin nenän eteen. Se oli opettajan vangitsemismääräys.
— Hän on sairas, puhui pastori venäjäksi upseerille. Upseeri nauroi.
— Aa… heittäypi…
— Ei heittäy… Minä olen seurakunnan pappi enkä voi valehdella.
— Aa… pappi! Upseeri kumarsi.
— Niin… pappi olen… ja kiellän sairasta miestä kodistaan pois viemästä.