— Se on minun morsioni…! kihlattu morsioni… huusi Hannes lujalla äänellä.
Nyt tässä tapahtui heidän kihlausjulkaisunsa.
Pihalla pudistettiin santarmeille nyrkkiä ja haukuttiin. Juuso Kalliokin oli joukossa. Mutta pelästyi ja pakeni talonsa kellariin. Siellä hän oli sen päivän ja yön.
XXIII LUKU.
Hannes istui lääninvankilan pihalla ja antoi ilta-auringon lämmön itseään hyväillä. Vahdit olivat hänelle kuin ystävät ja usein vankilan johtajakin hänen kanssaan puheli. Juuri äsken oli hän kirjoittanut kirjeen Maikille ja lähettänyt kaikille siellä Orjasaaressa terveiset. Tämä Orjasaari oli vankilassa muuttunut hänelle maailman ihanimmaksi kolkaksi, sillä sinne kaikki hänen harrastuksensa ja haaveensa palasivat. Siellä hän ajatuksillaan askaroitsi hereillään ollessaan; siellä hän unissaan eli ja toimi. Kuka siellä koulua pitää? Kuinkahan Maikki itkee? Onkohan siellä kevät jo joutunut? Ja monta, monta muuta kysymystä pulpahti itsestään esiin hänen sieluunsa vastausta saamaan.
Nyt on hänen jo aika mennä huoneeseensa. Hän nousee ja menee. Hänelle suodaan vapautta paljon enemmän kuin tavalliselle vangille ja hänen koppinsa on valoisa kamari, jossa on tavalliset huonekalut. Hän saa kirjoja lukeakseen ja vankilan johtaja on lainannut hänelle viulunsa, jolla hän voi huvittaa yksinäisiä hetkiään. Tämä johtaja on isänmaan ja kansan ystävä ja kärsii enemmän kuin Hannes itse hänen olostaan vankilassa. Hän koettaa lähentyä, koettaa keksiä huvitusta ja tänään laski hän nuoren koiranpenikkansa Hannekselle kamariin seuraksi. Ystävällinen henki Hannesta täällä vankilassa ympäröi, sillä santarmien raakuus loppui vankilan portille.
Pari viikkoa on hän täällä saanut olla. Johtaja vakuuttaa hänen kyllä kohta vapaaksi pääsevän. Muille pelotteeksi kutsunnan ajaksi ne santarmit Hanneksen tänne toivat, vakuuttaa johtaja.
Kun Hannes oli päässyt huoneeseensa, laskeutui hän makuulle, vuoteelle lukemaan. Tuokion oli hän ehtinyt siinä olla, kun kuului ääntä ja askeleita hänen huoneensa ulkopuolelta. Hän hypähti pystyyn. Ovi avattiin. Ja samassa pikku pastori sieltä kotipitäjästä lensi hänen kaulaansa.
— Nyt olet vapaa! huuteli hän ja syleili Hannesta.
Johtaja, joka oli pastorin kanssa, vahvisti sanoman todeksi. Hän meni pois ja jätti molemmat ystävät kahden.