— Rakas anoppi, alotti Hannes.
— Se sinun anoppisi, uhosi emäntä.
— Tehkää nyt ero Juuso Kallion kanssa! Minä varotan viimeisen kerran.
— Koskeeko se sinuun niin kipeästi?
— Koskee.
— Koskekoon. Sinähän valmistatkin aina lähimmäisillesi pahaa. Mutta etkö nyt voi iloita, kun sait rikkaan vaimon, seminaarisälli?
— Minä otin Maikin rakkaudesta, mutta en rikkaudesta. Jos tekin olisitte niin tehnyt, niin olisitte säästänyt itseltänne monta kyyneltä.
— Köyhä rotta! Et kehtaa edes virttä veisata. Ja milloin olet käynyt ehtoollisella? Sielläkin käyn minä kahdesti vuodessa. Mutta sinä olet pakanaraukka, antikristus, juutalainen fariseus. Nytkin lähtivät jumaliset ihmiset sinua karkuun.
— Mutta eikö emännän kanssa voi puhua järjen sanaa?
— Juuso Kallio on minulle rakas. Meille hän käy raamattua lukemassa. Eikä tässä maailmassa ole häntä naisiin sanottu. Niin että semmoisen miehen minä tahdon. Ja kohta ovat kuuliaiset.