— Sitä vielä kadutte.
— Pysy kotonasi! Saithan tästä talosta sohvat, joilla sopii istua. Pakana sinä olet ja pakanana kuolet. Mutta jos teet kääntymyksen, niin minä annan sinulle kaikki anteeksi, senkin että Maikin perkeleen avulla viettelit. Kaikki annan anteeksi. Yksin senkin että Juuso Kalliota olet solvaissut. Vaikka Juuso on sinun rinnallasi kuin loistava aurinko.
— On aurinko, joka pimeyteen sammuu, puhui Hannes harmistuneena.
— Taas rupeat häpäisemään.
— Teidän elämän onnen tähden varotan teitä ehdon tahdon menemästä toiseen onnettomaan avioliittoon.
— Voi kuinka se tämä jälkimäinen on onnellinen! Sydämeni ilosta hyppää, kun sitä ajattelenkaan.
— Mutta vielä se tuskastakin hyppää.
— Ole höpsimättä! Kävisit ehtoollisella, niin sinusta lähtisi pois perkele. Se vanha mato sinua syöpi. Rukoile, hyvä mies, ja mene ehtoolliselle!
— Olen sanonut teille viimeisen varottavan sanan ja nyt lähden. Anoppi on menossa kohti sellaista suurta surua, jonka rinnalla entiset olivat vielä pieniä. Perästä kuuluu.
Hannes lähti. Kotona neuvotteli hän Maikin kanssa.