— Se on kansa, joka murtaupi näyttämölle, kuiskaa hänelle povesta sisäinen ääni.
Aikovat hänen palkkansa pienentää, aikovat hänelle tehdä ruumiillista väkivaltaa, aikovat tulla hänen saliinsa pelaamaan korttia!
Telefooni soi. Siinä joku ystävä ilmoittaa rovastille, että naapuri seurakunnan kirkkoherra on karkoitettu pois pappilasta, on pappilan ikkunoita särjetty, kansakoulussa opetus väkivallalla estetty ja että täällä omalla kirkonkylällä rahvas parhaallaan kokoontuu uhkaavaan kokoukseen.
— Isänmaa on raakalaisten käsissä! huutaa rovasti.
Lyö telefoonin kiinni ja juoksee hätäytyneenä huoneesta huoneeseen, etsii palvelijoita, huutaa renkejä, mutta ei saa käsiinsä muita kuin renkipojan.
— Missä ovat rengit ja piiat? kysyy hän pojalta.
— Ovat menneet kokoukseen, vastaa poika ja virnailee vasten silmiä.
Siis omat palvelijatkin menneet "kokoukseen" ja hänet hyljänneet! Hän oli yksinään koko suuressa talossa, sillä renkipoikakin juoksi häntä pakoon.
— Jospa edes ruustinna eläisi, jospa lapset olisivat kotona!
Mutta ruustinna on kuollut monta vuotta takaperin ja lapset ovat Helsingissä opiskelemassa.