— Olen Karvisen emäntä tästä läheltä. On meidänkin talon mies tässä koulun johtokunnassa. On tämän talon isännöitsijä. Hänhän se laittoi minut avaimiakin tuomaan, kun itse on väen mukana heinässä ulkoniityllä. On siltä miesparalta aikaa tämän talon kanssa mennytkin. On juoksennellut sinne ja tänne sen asioissa. Lopuksi kuljetti tänne komean herran, joka ähkyi ja puhkui kuin käyvä kaljatynnyri täällä kulkiessaan kesäkuumassa, kun piti pitkiä matkoja kävellä. Se oli kaljupää ja itravatsa ja hikoili kuin vastalyöty sauna.
— Mikä se oli?
— Kuului olleen tarkastaja. Meillä oli yötä. Söi ja joi, kävi saunassa ja piika häntä siellä pari tuntia lakanain välissä hieroi eikä kysynytkään talolta, mitä maksaa. Maailman herrat se koulu tänne salollekin nyt kuljettaa. Sellaista itravatsaa ei täällä ole vielä nähty. Taisi olla laiska mies, kun ei oisi kehdannut kävellä.
— Mitä hän täällä kävi?
— Meidän isännälle kävi taki tilaan neuvomassa, millaisia huonekaluja koulu tarvitsee ja muita kapineita. Sitten katseli, onko rakennus sellainen kuin sen piti olla. Paljonko lie sellaisellakin palkkaa?
— Monet tuhannet.
— Ja kuitenkin rahansa tuhlaa ja täällä talonpojissa köyhänä kulkee.
— Hänen neuvostaan ostettiin siis opetusvälineet?
— Niin meidän isäntä osti. Satamarkkasia niihin meni ja nyt me saadaan niitä hullutuksia maksaa. Mutta pitääkö sitä meidän maksaa sillekin itravatsalle?
— Emännällä voi olla kiire. Minun puolestani on emäntä nyt vapaa. Missä se onkaan teidän kotinne?