Palvelija alkoi puhua ruotsinkieltä.
Rovasti havahtui. Pani pois sanomalehden ja niisti nenänsä. Hienoissa valkoisissa käsissä loisti useita sormuksia, kun hän nenäliinaansa kaavamaisilla liikkeillä avasi.
Kaikki ympäristö oli ylellistä ja komeaa kuin kaupungin suurimmissa herrastaloissa. Hannes, joka tuli puutteen ja yksinkertaisuuden, alastomuuden ja töryn keskeltä, hiukan vavahti tätä arvaamatonta korskaa.
Hän kumarsi syvään ja esitteleytyi. Rovasti oli noussut, katsoi tarkastavasti Hanneksen sarkapukua ja saappaita, joiden varret olivat housunlahkeiden päällä, vetäsi sieraimiaan, viittasi kädellään istumaan ja painautui takaisin tuoliinsa ja venytti pitkään:
— Vai Orjasaaren uusi opettaja…
Ja sitten hetken takaa:
— Tervetuloa.
Nyt tarkastelu jatkui ja terävä katse uudelleen kulki Hanneksen kengistä hänen hiuksiin asti.
Sitten rovasti nosti nenäliinan taskustaan, kieputti sitä hetken ja huone täyttyi Kölnin veden lemusta.
— Oletteko käynyt seminaarin?