Hannes tahtoi toimittaa asiansa niinpian kuin mahdollista. Ja otti esille pankki-Holopaisten paperit.
Mutta nyt vasta rovasti hämmästyi. Naurahti sitten ivallisesti ja sanoi:
— Taidatte olla pankki-Holopaisen ystävä?
— Minä olen jokaisen koulupiirini ihmisen ystävä, vastasi Hannes.
Vähän kuumaa verta nousi rovastin kalpeille kasvoille. Mutta hän oli vaiti.
Asia toimitettiin kylmästi ja virallisesti. Rovasti ei puhunut mitään muuta kuin kaikkein välttämättömintä. Hannes heitti hyvästin ja poistui.
Rovasti ikkunastaan katsoi häntä ja tuumi puoliääneen:
— Siinäkin yksi puoliherra… hm… hm… Tulee ensi tervehdykselle sarassa, saappaan varret housujen päällä, ei kaulustinta kaulassa eikä siinä kaulahuivia. Ja… ja pitäjän suurimman raakalaisen talonpojan tytön puhemiehenä, tytön, joka on laittanut aviottoman lapsen omalle rengille. Se on jo huutavaa sivistyksen puutetta, jota vain kansakoulunopettaja osaa tarjota pitäjänsä rovastille…
Rovastin täytyi ääneensä nauraa. Niin hassunkurista se hänestä oli, niin paksua, niin kymmenkertaisesti paksua… niin niin niin…
Ja hänen silmiinsä tulvahti kokonainen lauma tyhmännäköisiä miehiä, jotka kesäkuumassa poutasäässä kaupungissa käydessään maleksivat sateenvarjo kädessä ja kokokalossit jalassa ja kotikutoiset puolivillaiset vaatteet päällä.