Konsulinna puikahti kyökkiin katsomaan, eikö kahvi olisi valmista tarjottavaksi neidille. Siellä tapasi hän Annan ja Samin.
— Jasso täällä on Anna ja Sami. Tulepas Sami tänne sisälle!
Anna työnsi Samia menemään ja konsulinnan jälessä hän meni sisälle, mutta äiti jäi kyökkiin.
— Täällä olisi myös muuan oppilas, puhui konsulinna hymyillen neidille.
Neiti katsoi Samia terävästi ja Sami neitiä ja sen pukua. Neidillä oli väljä kesäpuku, mikä oli liian vaalea hänen tummalle ahavoituneelle iholleen. Toisella silmällään hän katsoi karsaaseen, jotta siitä silmästä lähtevä katse oli kokoon puristettu ja ikäänkuin suunnattu vain yhteen pisteeseen.
— Hän on meidän kartanopirtissä asuvan vaimon poika, lisäsi konsulinna selvitykseksi neidin kysyvälle katseelle.
— Vai niin.
— Sami! Etkö sinä ymmärrä tervehtiä neitiä? sanoi konsulinna pojalle, joka ujosteli ja nypläili nuttunsa nappia. Sami meni paiskaamaan kättä ja reksautti päätään kaulanikamista muka kumarrukseksi. Neiti ojensi Samille kylmästi kätensä, sillä poika näytti tekevän häneen vastenmielisen vaikutuksen.
— Tuleeko hän minun oppilaaksi? kysyi neiti, miettien että konsulinna laskee vain leikkiä hänelle.
— Kyllä jos neiti suostuu. Hän ymmärtää ruotsia. Minä lupasin hänen äidilleen, että hän saa alkaa opetella yhdessä Svean kanssa. Mutta tuleeko neidille liiaksi vaivaa?