— Mutta ymmärtääkö poika ruotsinkieltä? Ei hän täällä mitään tee, jos ei hän sitä ymmärrä.
Johtajattaren kasvoilla oli nyreä ja vastenmielinen elje, Samassa heitti hän Samille muutaman ruotsinkielisen kysymyksen. Ja Sami vastasi tyydyttävästi, sillä hän käsitti hetken tärkeyden. Koko kotiin tulomatkan oli Sami ääneti ja hän näytti punnitsevan jotain mielessään. Mutta Anna ei häntä sen kovemmin tarkannut, sillä oli hänelläkin omat mietteensä. Toiselta puolelta lientyi tyytyväisyyden tyventä Annan sieluun, kun Sami nyt pääsi tuonne herraskouluun, mutta toiselta puolelta puhkoi vielä mieleen äskeisen katkeran mielenliikutuksen poreita… Se piikain hiljainen nauru kuulusti niin häijyltä siellä salissa ja pastorin rouvan kysymys Samin isästä — hyi kuin se oli leikannut Annan sydäntä!
Kun sitte Anna ja Sami tulivat pirttiinsä, kysyi Sami:
— Miks'ei, äiti, minulla ole isää?
Annalla ikäänkuin pala nousi kurkkuun ja hänellä ahdisti hengityksen vapaata kulkua. Mutta hän keksi sukkelan valheen ja pois käännetyin kasvoin puhui hän hätäisesti:
— Samin isä on kuollut.
Sen sanottuaan meni hän tekemään Samille suuren voitaleivän, jota Sami alkoi rauhallisena pureksimaan saatuaan kuulla isänsä kuolleen.
* * * * *
Samilla ei ollut laukkua niinkuin muilla tanttein koulussa kulkijoilla. Niissä ne toiset kantoivat kirjansa, kynänsä ja muut pienet tarpeet. Sveallakin se oli ja sen oli tehnyt Lotti-neiti. Sami kärtti laukkua äidiltään, mutta mistäpä hän sen antoi. Hän sai kulkea laukutta. Mutta viimein keksi äiti keinon. Hän sai konsulinnalta vanhan, karkeasta hamppuvaatteesta tehdyn kassin, jota oli käytetty torilta kaloja ostettaessa. Äiti ratkoi sen, puhdisti, pölyytti ja ompeli kokoon uudelleen. Kaunis siitä ei tosin tullut, mutta ei aivan rumakaan; muotopuoli oli hiukan ja kylkeen täytyi panna pienonen paikka. Mutta kun Sami seuraavana aamuna Svean ja lapsipiian kanssa, joka joka kerta vei ja nouti Svean, meni kouluun, oli hänellä laukku.
Lotti-neiti makuukamarinsa akkunassa puoleksi vielä alaalla olevan akkunaverhon takana valkoinen yöröijy päällään nauroi Samin laukulla makeasti nähdessään heidän menevän koululle. Olihan siinä laukussa vielä paljon kalakassin mallia ja kun Lotti hyvin tunsi sen entisen viran, niin ei hän voinut olla nauramatta. Ajatteli, että omiaan tuollainen laukku tuolle pojalle, jota hän ei suvainnut silmiinsäkään.