— Mutta missä se laukku nyt on? kysyi johtajatar lopuksi.
Silloin muuan poika iloinen irvistys huulillaan haki sen eteisen loukosta. Johtajatar nähtyään laukun ei voinut muuta tehdä kuin nauraa, niin se oli hassunkurinen hänestä. Se Samia vielä karvasteli, että johtajatarkin laski leikkiä hänen laukullaan. Hän meni karkean kasvatuksensa mukaan ja nykäsi vapisevalla kädellä ja itku äänessä laukun johtajattaren kädestä, juuri kun hän sitä pilkallisesti tutkien levitteli ja tarkasteli. Samassa katosi hän ulos laukkuneen ja jätti jännittävään hämmästykseen johtajattaren ja kaikki muut.
— Siinä on seitsenvuotinen poika! sai johtajatar vain kummastuksissaan sanoneeksi.
Samin iloisimpia olopaikkoja suviseen aikaan oli kaupungin satama, siellä kun oli pieniä höyryveneitä, mitkä luikkivat edestakaisin propelleillaan vettä porautellen ja höyryä koneestaan höngäten. Siellä oli myös jahteja, mitkä läheisiltä rantamailta kuljettivat kaupunkiin halkoja, ja lastilotkuja, joilla ulkosatamasta tavarat tuotiin kaupunkiin. Jahtien mastoissa oli hupaisa rimpuilla ja lastilotkuin kannella hauska juoksennella. Kaupungin pienten poikain suloisimpia olopaikkoja se oli kesäseen aikaan satama.
Sinne Sami nytkin meni. Laukkunsa hän viskasi mennessään kaupungin ojaan. Satamassa juuri odotti joukko merimiehiä arkkuineen isolla paatilla laivansa kapteenia, mikä vielä viipyi kaupungissa. Siinä muiden joukossa oli Bergin viimekesäinen renkikin, jonka kanssa Sami oli ollut varsin hyvä ystävä. Sami meni hänen puheisilleen ja tahtoi päästä laivaan.
— Mutta tietääkö äitisi olla sua kaipaamatta? kysyi renki.
— Se on luvannut minun olla poissa, valehteli Sami, sillä äitinsä luo ei hänellä suinkaan mieli tehnyt ja Anna olikin mennyt koko päiväksi pitoja valmistelemaan muutamaan herrastaloon.
Renki uskoi Samia ja kun kapteeni tuli, kysyi hän häneltä, saisiko poika tulla katsomaan laivaa. Kapteeni myöntyi kysyttyään kenen poika on. Ja niin pääsi Samikin isoon paattiin. Tuossa muutaman meriarkun päällä miesten kaikellaisia kaskuja jutellessa haihtui pian Samilta suuttumus ja hän nautti ympäristöstään. Nuo merimiehet olivat herrahtavampia kuin tavalliset työmiehet. Sinervää vaatetta oli useimpien puku ja musta parta monella heistä kaunisti ahavan kellastuttamia kasvoja.
Kun päästiin laivan kylkeen, kapusi Sami kuin mies nuo vaaralliset nuorarappuset, mitkä velttoina venyivät laivan kuvetta pitkin ja ennenkuin puolipäivä oli käsissä, oli Sami jo käynyt ensimmäisen maston jatkon tykönä.
Sydän kyllä oli lyönyt tiheään hänen sinne kiipeillessään, mutta sieltäpä olikin hauska silmäillä ympärilleen, kun vaan ei katsonut suoraan alas, sillä silloin tuntui rintaa hiukan etovan. Ja laiva — kas kuin se oli soma kapine! niin paljon nuoria, rautoja, purjeita… ja noin se siirteli itseään tuulen muassa ankkureissaan hiljalleen, mutta kuitenkin tuntuvasti.