Sami koetti kontturoida ylös hiekkakäytävältä. Ja pääsikin. Mutta pää oli raskas, ruumis painoi liian paljon ja hän istahti muutamalle penkille.
Sami alkoi penkillä kuorsaamaan ja nukahti siihen. Kuun valossa näytti hänen kasvonsa aivan elottomilta ja pää retkahti perkin selkää vasten.
— Mutta jopa tuo Tihinen on päissään! Kai se on ensi kertaa viftillä, kun sille noin meni päähän, puhui eräs Samin kumppaleista.
— Liekö tuo tänä päivänä syönytkään, kun sille noin meni päähän.
— Ehkä on syönyt, mutta perunankuoria, ilvehti humalassaan isäntä.
— Mutta lähdemmekö me sitä tuosta taljaamaan pois?
— Tietysti, vastasi yksi ja alkoi tarttumaan Samiin.
— Mutta missä saunassa se asuu? ivaili vielä isäntä.
— Bergin kartanopirtissä se asuu, vastasi se, joka oli tarttunut Samiin.
Hän oli saanut Samin, joka sopersi vain sekavia sanoja, pystöön ja kuljetti häntä jonkun matkaa. Mutta erin varmat eivät hänen omatkaan askeleensa olleet, ja Sami painoi niin paljon. Hän hoipertui Samin muassa muutamalle toiselle penkille ja siihen jäi Sami.