Samille oli Anna saanut hoitajaksi muutaman työmiehen vaimon naapurista. Mutta Samin hoito oli häneltä poikkipuoleista, kun hän kulki kahden maan väliä: oman asuntonsa ja Annan kodon. Kun Sami heräsi, alkoi hän itkemään ja itki niin kauvan, kunnes uupui ja nukkui.
Yösydäntä oli Anna vain kotonaan. Pitojen pölläkässä kului häneltä niin aika, ettei hän tiennyt päivästä muuta kuin aamun ja illan. Hän juoksi leipureilla ja kondiitoreissa, kävi kaupungin useimmat viinipuodit, haki, olisiko jo jossain talossa kevään aukomia ruusuntupusseja. Sitte laitteli ruokia, koristeli tarjottimia ja järjesteli niihin leivokset, sanalla sanoen hänen aistinsa ja makunsa täytyi ensin käydä tekemässä tarkastusta kaupungin ylellisyystavaroista ennenkuin ne tuotiin arvostelevan areopaagin, rouvajoukon, eteen. Rajaton luottamus oli rouvilla tässä suhteessa Annaan, sillä he tunsivat hänen aistinsa mallikelpoiseksi.
Väliin vain näitä Annan homman huumaamia hetkiä raskautti nuoren herran, Samin isän, näkeminen. Se paremmin karttoi häntä nyt, ei sanaa vaihtanut, ja varsinkin, kun Anna oli kauppaneuvoksettaren parissa, oli se ärtynen, jos sattui tulemaan samaan. Kahta ahkerammin kulki nyt nuori herra ulkona koirineen kuin ennen pitkissä, kiiltovartisissa saappaissa ja koiraparia taluttaen. Häntä sanottiin tylsämieliseksi, mikä ei pystynyt mihinkään. Ei hän viettänyt iloista ravintolaelämää kuin useimmat kaupungin nuoret herrat, vaan oleskeli tavallisesti yksinään ulkona ja huoneessaan. Koirista hän piti ja hevosista ja rakasteli pukeutua hieman muodeista irtautuvasti. Hänen pitkät, laihat, hiukan kesakoiset kasvonsa olivat kuivat ja silmät tyhjät. Kaupungin nuorten vallasnaisten parissa pidettiin hän pilkkana eikä nuori herrakaan heistä välittänyt. Hän oli umpimielinen ja salvattu koko olemukselleen eikä häntä ulkoapäin näyttäneet tunteet lämmittävän eikä intohimot polttavan, vaan hän näytti sellaiselta, ettei hän yhtään osaa nauttia elämästä eikä ympäristöstään. Siksi kai ei kauppaneuvoksettarellekaan yhtään johtunut mieleen, että Anna olisi saanut Samia hänen pojalleen, Lennart-herralle.
Mutta jonkunlaista kunnioitusta oli Annassa tätä idioottia kohtaan, sellaista, jollaista palvelija aina tuntee isäntäväkeensä herrasmaailmassa. Ja tämä palvelijan kypsymätön arvottamisen tunne se oli suuressa määrässä saanut Annan myöntymään nuoren herran raaoille tavotteluille.
Pidot pidettiin, loistavat ja suuret kuin ikään sopi kaupungin hienostolle. Valikoitu se joukko oli, joka pääsi juhlistamaan kuvernöörin tulijaiskestejä. Kaupungin utelijas väestö kulki akkunain takaa katselemassa ulkopuolellekin häikäiseviä pitoja. Eivätkä ne olleetkaan mitään varjokuvia akkunanverhoissa, joita sieltä näkyi kadulle katsojain silmiin, vaan täyteläisiä, vereviä, nuorentuneita kaupungin herroja ja ompelijattarien luomia rouvasihmisiä. Koko tämä maailma kokonaisena ja ehyenä näkyi kadulle alastomain akkunain läpi ja valon säteilevä häie tunkeutui kauvas ympäristöön.
Illan kuluessa varmistui Anna varmistumistaan käytöksessään. Kun vieraita oli alkanut tulla, oli häntä painanut raskaus, että ehkä jotkut rouvasihmiset, jotka eivät olleet pitoja puuhaamassa, katsovat häntä hyvinkin karsaalla silmällä ja että olisi ollut parasta olla tänne tulematta. Mutta nyt eivät rouvat joutaneet välittämään mitään karvasta ja katkeraa, vaan hymy ja hyvät tuulet paistoivat jokaisen naamasta. Ja Annakin unhotti Saminsa ja nykyisyytensä. Hän vajosi puuhaan ja hommaan, antautui koko sielullaan kiini kesteihin, jotta kaikki hyvin kävisi. Hänen näppärä käytöksensä, särvi runkonsa, musta vaatteuksensa, suuri, valkoinen vyöliina edessä ja lumenmoinen kalpeutensa tekivät miellyttävän vaikutuksen ja synnynnäinen hymy valoi kiillon koko olennolle.
Kesteissä muuten oli Anna kuin kotonaan. Hänen vahvin puolensa ne olivat. Hän osasi oikein sulaumalla sulata kaikkiin valmistuspuuhiin ja sitte itse kesteissä hän ikäänkuin palveli intohimoaan, mikä aina kaipaili suurta ja komeaa. Illanpitkään hän jo punaposkisena hikoili, mutta väsynyt — sitä hän ei tehnyt koskaan.
Yksinään oli Sami saanut olla yönsä, sillä vaimo oli käynyt vain illalla imettämässä. Oltuaan aamulla hetken unen horroksissa Lindmanin kyökissä piikain sohvalla oli Anna, vaikka tuntuikin vastenmieliseltä, ravistanut itsestään unen tähteet ja kiiruhtanut Samia katsomaan. Ja siellähän se kotona poika nukkui rauhassa kuin enkelin suojaamana. Anna imetti Samin, sai hänet uudestaan uneen ja kiiruhti takaisin Lindmanille, sillä järjestys oli saatava takaisin kauppaneuvoksen talossa, ja rouva oli tähän Annaa erityisesti pyytänyt.
Tanssittaessa oli ohkaista pölyä kokoontunut joka paikkaan loistavassa salissa, viiniä oli valunut huoneiden pöytäliinoille ja tupakanporoa oli jokaisessa sopivassa kolossa, makeisten jätteitä siellä täällä ja sikaarin ja paperossinpäitä tuhka-astiat täynnä. Kaikki tämä oli korjattava, puhdistettava ja pestävä.
Itse herrasväki nukkui koko aamupäivän päivälliselle asti. Kauppaneuvoksetar virkistävästä unesta herättyään hymyili ja myhäili unen tähteet silmissään. Hän nautti emännän onnea, joka vastikään on pitänyt loistavat pidot ja niissä täydellisesti onnistunut. Hän oli hetkeksi kiinnittänyt ympäristönsä huomion itseensä ja vielä kauvan jälestäpäin juteltaisiin pidoista, jotka, vaikka kyllä yhteisellä kustannuksella, oli pidetty hänen talossaan. Hänhän se kuitenkin oli antanut värityksen koko hommalle.