— Ei ole.
— Olkaapa hyvä ja kysykää, sallisiko hän minun saada vähän puhua hänen kanssaan!
Piika meni ja tuli kohta takaisin.
— Patruuni käski tulla sisälle.
— Jahah!
Piika reiklasi oven ja Pura meni patruunin työhuoneeseen hiukan ahdistuneena. Pehmoisiin mattoihin ottivat askeleet vain hyvin hiljaan.
— Hyvää iltaa, herra patruuni!
— Iltaa! No, mitäs Pura nyt asioitseepi? Istukaapa!
Puraa oudostutti istua pehmoiseen tyynytuoliin, minkä vieterit mukavasti ponnahtivat alemmas Puran istuutuessa siihen. Patruuni nakkasi toisen jalan toisen päälle ja jäi odottamaan, mitä Pura sanoisi. Nyt vasta Puraa oikein ahdisti ja syösti. Ei oikein tiennyt, miten alkaisi puhumaan. Patruunin loistavasti sisustettu huone vienon hämärässä valossa, nuo kultaraamiset taulut kauneine maisemineen, paksut, tummat tapeetit ja täyteläiset, vietereillä pingotetut tyynytuolit ja sohvat yhä enemmän lisäsivät Purassa oman vähäpätöisyytensä tuntemista. Ja hän nyt oli sellaisella asialla, joka ei ollenkaan kuulunut hänen työalaansa… tuskin työmiehellekään… Ja patruunin pulskat kasvot ne olivat tähdätyt häneen…
— Lukiessani tänä iltana sanomalehtiä, tätä meidän kaupungin sanomalehtiä…