— Ehkä jo huomenillalla, kun työ on lopetettu.
— Silloinhan sopii.
— Hyvästi!
— Hyvästi! Minä tulen päästämään.
Sadatkin mietteet risteilivät Puran aivoissa, kun hän astui kotiinsa. Kun hän rupesi ajattelemaan yhtä asiaa, niin siihen yhtyikin aina uusia sivuajatuksia, jott'ei juuri tosi kokonaista, päättävää syntynyt. Mutta että hän nyt voi perustaa raittiusyhdistyksen, se vaan oli varmaa. Ja hän perustaakin sen… hän puhuu työmiehille niin hyvin kuin hän voipi… ja voipi hän, kun oikein tahtoo… Sitte saa iltaansa viettää hauskasti keskustelemalla ja lukemalla sanomalehtiä raittiusseurassa… Ei ole illat enää niin ikäviä ja yksitoikkoisia. Ja sinne tulee naisiakin … Huvitusta saadaan… Eikä seuran tarkoituksena tarvitse olla yksistään raittiuden ajaminen, vaan yleensä työmiesten sivistäminen… Työmiehet tulevat sinne siisteissä vaatteissa… Loistavasti palaa kattolamppu ja valaisee kokoushuoneen… Sanomalehtiä kellottaa pöydällä… Mutta kokouksen aikana ei niitä kukaan saa lukea… Hän puhuu… Nuoria neitoja istuu tuoleilla ja kuuntelevat häntä… Hän puhuu, miten paljon parempi aviomies on se, joka ei juo kuin se, joka juopi… Tytöt tulevat aina myötätuntosemmiksi hänen puheellaan… Hän osaa liikuttaa heidän sydäntään… Vanhemmat miehetki pitävät, että oikein hän puhuu ja kammoksuen muistavat juontimatkojaan…
Pura otti vielä tultuaan asuntoonsa sanomalehden käteensä ja luki sitä. Niin siinä oli, että varsinkin tehtaantyömiesten kesken oli raittiusyhdistys tarpeen… Jossa suurin joukko, siellä enemmän pahaa… Nuoria on tehtaassa kovin paljon ja väkiselläkin ne oppivat juomaan… Mitä ne muuta, kuin mitä näkevät vanhempain miesten tekevän… Pura otti paperia ja alkoi kirjoittamaan, miten hän puhuisi huomenna. Paremmin se kävisi, kun olisi edeltäpäin valmistanut. Niin hän siinä koetti saada täysinäisiä ajatuksia paperille.
Kello löi jo yhtätoista, mutta Pura vielä mietti. Aatekkaina ja miettivinä olivat silmät paperia kohden, ja verkalleen piirsi kynä jonkun sanan. Tuossa lampun valossa tuntui silmiäkin alkavan hieman kangistaa. Mutta siltä hän vielä istui. Huomisessa puheessa ne pysyivät mietteet vielä makuullakin.
VI.
Seuraavana päivänä oli Pura pöytänsä ääressä aivan ääneti ja näytti olevan mietteissään. Väliin vain ikäänkuin ajatuksissaan keskeytyen sanoi jonkun leikillisen suunpurkauksen.
Hän vain mietti raittiusseuraa, ja kun joku jotain hänelle puhui, täytyi hänen kysyä toistamiseen, sillä ensi kerralla ei Pura kuullut. Hän kun ei tarkannut ympäristönsä elämää. Ja kun tulisi ilta, jotta hän voisi sanoa tuon huulillaan jo monta kertaa pyörineen lauseen: Miehet! minulla on teille vähän puhumista.