Puraa ikävistytti äänettömyys ja hän koetti sitä lopettaa:
— Patruuni tekee paljon seuran eduksi!
— Niin, tietystihän minä sitä edistän, vastasi hän melkein ajattelematta, sillä ajatukset olivat toisaalla… Siellä he vaativat työpäivän lyhentämistä…. kaksinkertaisia palkkoja… vieläpä osaa tehtaiden voitostakin… silloinhan pääomalla ei ole enää mitään varmuutta… Vaan tuskinpa ne sellaiset puuhat Suomessa käy päinsä, eikä ne täällä työmiehet ole läheskään niin kehkeyneet…
— Jäsenmaksut voi panna sitte hyvin pieniksi, jotta voi kokoushuoneen vuokrata, puhui Pura ja herätti patruunin mietteistään.
— Tuolla pikkupuolella… Mutta entä jos antaisi heidän itsensä hommata… Vaan turhia pelkoja nämä ovat… Tuolla pikkupuolella on sellainen huone, parikin, joissa voitte kokoutua, puhui patruuni sitte ääneensä.
— Kiitos! Kiitos! Luulenpa aivan varmaksi seuran aikaansaamisen nyt, kun patruuni noin auliisti sitä kannattaa.
— Jos tuumanne onnistuu, niin olisi hyvä. Säännölliset työmiehet ovat hyviä.
— Sitte minä olen ajanut asiani.
Pura nousi ja yritteli lähtemään.
— Milloin Pura aikoo puhua heille?