Ajatuksissaan näytti hän poistuvankin huoneesta. Kun hän tuli työhuoneeseensa, istui hän kauvan ja mietti. Hän mietti Puran puhetta, mikä ensi alussa hänen pikkupuolen salissa istuessaan ei ollut ollenkaan ollut hänelle mieleen. Tyytymätönnä hän sitä siellä oli kuunnellut, mutta vääräksi hän ei olisi voinut siitä vääntää yhtään sanaa, ei yhtään. Sillä kun Pura ujona tuolla pöydän takana puhui, tuntui patruunista raskaalta istua tyynytuolissaan. Ensin, kun Pura puhui työmiesten yhteiskunnallisesta arvosta, täyttyi patruunin sydän ylpeydestä ja kopeudesta, ja hän mietti jo, että tällä tavallako se raittiusseura alkaakin toimimaan istuttamalla työmiehiin muka heidän yhteiskunnallista ja ihmisellistä merkitystään. Mielipä silloin jo keskeyttää Puraa, ett'ei hän suinkaan ole tällaista tarkottanut raittiusseuralla, että siellä ruvetaan saarnaamaan uusia oppeja ja kapinoimaan. Mutta kun Pura alkoi puhumaan työmiesten tilasta ja kuinka vähän hauskuutta työmiehen koti voi tarjota, vei sanat patrauninkin ajatuksiin. Hänestä tuntui, että hän itsekin oli jonkunlainen työmiesten painajainen, hän, joka nytkin istui tässä tyynytuolissaan ja tahtoi näyttää suuruuttaan työmiehilleen… tuntui, kuin Puran puhe loukkaisi häntä, ja hän odotti, että mitä vielä Pura sydämmissään puhuukaan, ehkä vielä melkein sormella osottaa häntä, että tuossakin istuu yksi heidän hien ja väen imijä…

Näin aroiksi tulivat itsestään patruunin ajatukset, ja hänestä tuntui painostavalta istua tyynytuolissaan. Mutta Pura ei mennytkään niin pitkälle, ja patruunille se oli mieleen. Jos Pura olisi mennyt, niin mitäpä olisi tehnyt? Keskeyttänytkö kokouksen? Se keino olisi häntä vähän auttanut, sillä työmiesten silmissä olisi hän joutunut huonoon valoon… ja itsensäkin täytyi hänen myöntää, että se olisi ollut kömpelöä ja vähän auttavaa.

Hän oli ollut aivan kuin itsestään pakotettu lähtiessään lausumaan nuo sanat: "Tietysti te oivallatte Puran sanat ja seuraatte hänen kehotustaan. Teidän tilassanne on todella parantamista, ja ensimmäinen askel parannukseenne on luopuminen juomisen paheesta. Minä tulen niin paljon kuin mahdollista tukemaan yhdistystänne".

Ja häntä helpoitti, kun pääsi pois salista. Siellä tuntuivat hänen ajatuksensa käyvän Puran ajatusten orjiksi, hänen, joka ensin oli puhunut niin kopeasti työmiehilleen. Ja sehän se häntä siellä vaivasi. Niin ristiriitaiset olivat hänen ja Puran puheet, ja hänen puheensa, vaikka uhkaavakin, joutui hänen mielestään mitättömäksi ja arvottomaksi työmiesten silmissä Puran puheen rinnalla. Se vain lisäsi Puran puheen merkitystä, oikein oli todistuksena siihen, miten työmiehiä kohdellaan…

Mutta nyt täällä omassa huoneessaan saivat hänen ajatuksensa jo uuden rohkeuden, ja häntä nauratti oma pelkonsa ja arkuutensa tuolla pikkupuolen salissa. Mutta työnjohtajan pitäisi aina väliin käydä seurassa kuuntelemassa, jotta tietäisi hänelle kertoa, mitä siellä tehdään. Se Pura, se helsinkiläinen on nerokas ja ajatteleva mies ja ollut siellä suuressa pesässä, missä ollaan valmiita ajattelemaan ja tuumailemaan jos mitä…

Patruunin poismeno helpoitti Puraakin. Hänestä tuntui niin orjalliselta olla patruunin huoneessa ollessa ja kuunnellessa. Ja kun hän ajatteli sitä juhlallista vaikutusta, minkä hänen puheensa oli tehnyt työmiehiin, oli hän hyvillään ja alkoi unohtamaan raittiusseuran perustamisen syitä patruunin puolelta. Samapa se, eihän patruuni tulisi kuitenkaan seurassa toimimaan, vaan uskoi kaikki hänelle! Olkoonpa seuran perustamisen kunnia vain patruunin, mutta hänhän olisi kuitenkin sen toimeenpanija, sen aikaansaaja. Ja hän huomasi, että hänen arvonsa nyt tänä yhtenä iltana oli suuresti kohonnut työmiesten silmissä, he pitivät häntä työnjohtajan veroisena. Oli ollut vain vähän vastusta seuraa aikaansaadessa, ei mitään muuta, mietti Pura, kun mieleen tulivat eiliset ja tämän aamuset asiat ja jupakat. Ja hänen mielensä illan pitkään leppyi, sulasi asian lämmöstä, mikä elpyi elpymistään seuraa järjestettäessä ja puuhatessa.

IX.

Seura oli saatu aikaan. Kaikki olivat siihen ruvenneet. Puran puhe oli ollut tepsivä kohmeloisiin miehiin, ja nekin, jotka eivät olisi halunneet ruveta, yltyivät kirjoittamaan tai kirjoituttamaan itsensä yhdistyksen jäseniksi patruunin lupaaman palkan ulvalla. Ja toimessaan he olivat tuon seuran kanssa; näytti, että raittiuden aate oli aivan imeytynyt heidän vereensä ensi viikkoina.

Tuolla seuran iltamissa oli niin hauska olla. Vanhat miehet siellä viihtyivät olemaan, kun saivat lukea sanomalehtiä ja väitellä keskenään. Nuoret olivat aivan hurmauneet seurasta, siellä kun sai tanssia ja muuten huvitella. Kaikki lähiseudun nuoret naiset olivat sen jäseniä, nekin, jotka eivät olleetkaan työmiesten omaisia.

Koko tuon joukon keskuksena oli Pura. Hän oli kaikista onnellisin ja aivan unohtanut ensimmäiset vastukset seuran perustamisessa. Häneltä seura sai elonsa ja olonsa. Iltakaudet, työstä tultuaan, puuhasi hän seuran eduksi, valmisteli puheita ja mietti aina jotain uutta. Ja entäs seuran iltamissa! Tuolla hän oli pöydän takana puhemiehenä, koko seuraa johtavana henkilönä. Mitä hän sanoi, se hyväksyttiin, ja mitä hän epäili, sitä epäilivät muutkin. Tuosta työmiesjoukosta hän oli muodostanut pienen valtion, jossa hän oli itsevaltijas. Työmiehet näkivät, että hän tiesi enemmän kuin he, oli ollut Helsingissä… Työmiehet istuivat tuoleillaan ja penkeillään totisina ja vanhat miehet varsin vakavina. Jurotellen heistä aina joku puhui, ja Pura koetti somistella puhujan sanoja. Tytöt pakkausivat vähän sipisemään, mutta aristuivat ja heti vaikenivat, kun Pura heihin katsahti. Nauruhuulilla johti hän puhetta ja koetti päästää suustaan aina jotain sukkelaa. Hänen puheensa olivat työmiesten mielestä niin mestarillisia, että he arvelivat noin ei pystyvän puhumaan kaikki oppineetkaan, saati sitte työmiehet. Loistava kehys ympäröi hänen päätään, ja se kehys oli rakennettu työmiesten ihailusta, Lopuksi aina leikittiin. Kun Purakin otti jonkun tanssiaskeleen, kadehtivat toiset tytöt sitä tyttöä, joka sai hänen kanssaan tanssata, vaikka Pura siinä taidossa oli todellakin alotteleva.