Työmiehiä: Kertomus nykyajan oloista

by K. A. Järvi

Joukossa oli muuan tyttö, johon Pura oli kiintynyt. Hän usein seurasi silmillään tyttöä lattialta tanssiin ja tanssista taas lattialle. Silloin, kun tyttö ei ollut iltamissa, ei Pura ollut niin sukkela eikä kekselijäs kuin tavallisesti, mutta paremmin hän silloin seuraa johti eikä myötään pitänyt pitkiä puheita, niinkuin teki, jos tuo tyttö oli seurassa.

Tyttö oli patruunin piika, vasta tosin taloon tullut. Hän oli vartaloltaan siro, melkeinpä tavattoman hoikka työkansan naiseksi. Otsalla olivat sievät, mustat kiharat, kalpeahkot olivat kasvot, ja ruskeat silmät olivat tummain kaareuvain kulmakarvojen alla. Ja hänellä oli todellakin erinomainen aisti: hänen pukunsa oli aina somempi kuin muiden. Tavallisesti oli hänellä sininen nauha hiuspalmikossa, ja vaatteet olivat sievää ruumista myöten. Huulilla lepäili viekotteleva hymy, ja kun hän tanssi huimasti, niinkuin hän aina teki, kohosi vienon punerva hehku hänen poskiinsa. Mieli oli Puralla mustasukkainen ja kadehtiva, kun tyttö tanssi muiden kanssa. Ensi kerran kun hän oli tanssinut Puran kanssa, oli tyttö tanssin jälkeen pilkallisesti naurahtanut ja sanonut, että Haireen — muutaman nuoren konepajantyömiehen — kanssa oli niin hyvä tanssata. Pura oli punastunut tuon kuullessaan ja hänen sydäntään kaiveli, kun tyttö kohta lähti tanssiin Haireen kanssa. Pura ei voinut muuta kuin karvaalla mielellä katsoa, miten he somasti tanssivat. Kun tanssi oli loppunut, oli tyttö väsynyt, ja täyteläiset rinnat aaltoilivat, kun veri ajautui kiivaammin sydämmeen ja sieltä ulos. Pura meni puhuttelemaan ja koetti jutella sukkeluuksia. Tyttö nauroi, jotta valkeat hampaat näyttäytyivät, ja Pura oli hyvillään.

Sinä iltana ei Pura unta saanut eikä mitään puhetta valmistellut. Mielessä oli vain tanssiva tyttö, sillä hiuspalmikko heilui hypähdellessä, ja sininen nauha siinä somalta näytti. Purasta oli hän niin hurmaava ajatellakin, jotta tuntui, kuin rinta saisi outoa lämpöä, kun tuo kuva kaikessa vallattomuudessaan oli hänen kuvittelussaan.

X.

Oli päästy seuraavaan syksyyn. Innokkaasti oli Pura toiminut seurassaan, mutta jälkeä hän oli saanutkin. Melkeinpä miesten kasvoissa voi nähdä hänen työnsä hedelmät, tuolla kun he istuivat raittiusseuran iltamissa. Oli kuin olisi heillä ollut kasvoilla puhtaampi kiilto, vaaleampi, mutta terveempi ja hienompi. Ja siististi he käyttäytyivätkin. Oli kuin jotain hienompaa, herrahtavampaa olisi heihin sulaunut. Ei heidän naurunsakaan ollut niin irvistelevää eikä puheensa räikeää kuin ennen. Näkymätön käsi oli heitä silitellyt niin sielun kuin ruumiin puolesta.

Melkeinpä uskollisina olivat he pysyneet lupauksilleen. Miehet olivat ensi viikkoja pelostakin ja kunniantunnosta raittiita, patruuni kun oli puhunut niin kovasti. Ja kun he oppivat vähän unohtamaan väkijuomia, huomasivat he siitä hyödynkin ja alkoivat yhä innokkaammin harrastaa raittiutta, varsinkin vanhat miehet. Purakin piti, että patruunin sekautumisesta ja miehien raittiiksi ostamisesta ei ollutkaan sitä turmiollista seurausta, jota hän oli kuvitellut. Patruunin omanvoitonpyyntö oli siis kääntynyt vain eduksi hänen aatteelleen. Niin, siltä se näytti. Erehdyksiä oli nyt tosin joskus tapahtunut nuorten parissa, mutta eivät ne kovinkaan suuria olleet. Varsinkin sitte, kun Haire oli erotettu seurasta, näkivät nuoretkin, ett'ei olekaan hyvä näemmä kovin juopotella. Mutta oli sitä nureksittu Haireen seurasta erottamista, sillä samassa hän oli menettänyt työpaikkansakin. Olihan hän nyt tosin tullut seuraan juovuksissa, mutta eihän mikään erehdys ole niin suuri, ett'ei sitä voisi parantaa. Ja miehet tiesivät jälestäpäin seurassa kertoa, että Haire on kovasti katunut ja luvannut kokonaan heittää pois. Mutta Pura oli ollut jotenkin yksivakainen hänen erottamisestaan. Kun Pura oli sitä mieltä, niin vanhatki miehet, varsinkin kun patruuni oli puolustanut Haireen erottamista. Olivat jotkut toiset rikkoneet useammankin kerran, mutta olivat saaneet anteeksi. Haire oli tehnyt kovin julkeasti, oli Pura sanonut ja puhunut, että, jos ei kerran ankaruutta käytetä, niin ei tiedä, mitä vielä tulee. Kovin on jo rääkkä teko, oli Pura sanonut. Ja niin oli Haire erotettu. Mutta kovat kiroussanat oli Haire lähtiessään sanonut Purasta, oli uhotellut, että muistakoon helsinkiläinen, kyllä sitä hänkin vielä sieltä pyörähtää. Pura oli vain väkinäisesti naurahtanut, kun miehet hänelle tuota sitte jälestäpäin puhuivat.

— Minkäpähän minulle tekee, oli hän sanonut.

— On se hyvin pahasisuinen. Ei tiedä, vaikka puukolla iskisi.

— Eikä iske! Linnassa kun on.

— Haireko linnassa?