Puralla rinta oudosti sykähti tuota kysyessään.
— Niin, juuri linnassa, tuumi muuan nuori mies.
— Mistä syystä, kysyivät useat yhteen ääneen.
— Kun se erotettiin työstä, joi se sitte viikon verran yhteen lynkään, joi ja räyhäsi joka pennin, mitä sillä oli säästössä. Oli sitte syöntynyt tappeluun muutamassa kapakassa ja lyönyt puukolla nahkatehtaan työmiestä. Poliisit olivat vieneet sen korttikaariin, ja nyt kuuluu linnassa istuvan.
— Sillä lailla, huudahti muuan.
— Jos se siitä niin syöntyi, kun täältä erotettiin, arveli toinen ja katsoi Puraa kysyvästi.
— Ei tiedä, oisiko siitä… sanoi Pura hajamielisesti.
— Härmäläisiähän se onkin. Niitä suuria puukkojunkkareita.
— Ei tiedä, vaikka olisikin. Mutta rajupäinen se on ja kostonhaluinen.
— Mutta me kai alamme kokouksen, keskeytti Pura ja meni pöytänsä ääreen. Väkiselläkin pyöri Haire mielessä ja tunnossa syytti, että ehkä hän… Mutta hän tahtoi puhua tuosta, kääntää asia parhaalle tolalle. Ja hän puhuikin, että taas on yksi surkea esimerkki siitä, mihin viina vie, miten heidän omasta seurastaan yksi on joutunut niin kauvas, että aina linnaan viinan takia.