Sanna tunsi itsekin, että hän kiivaudessaan sanoi tyhmästi, mutta oli liian ylpeä sitä myöntämään. Sanoihan vaan lauhkeammalla äänellä: Mistä Pura kaiken tuon tietää?
— Omien näkemien ja kuulemien mukaan.
Pura alkoi kertomaan Sannalle kestikievari-illasta ja ensimmäisestä käynnistään konepajassa, jolloin hän oli tavannut Alfredin. Puran kertomus näytti vaikuttavan Sannaan, sillä hän totisena istui kuunnellen ja keskeyttämättä Puraa. Kun Pura oli lopettanut, painoi Sanna käsillään kasvoihinsa, pillahti itkemään ja sanoi itkun sorauttamalla äänellä:
— Semmoinenko hän on?
— Juuri semmoinen! Minä tahdoin vain varoittaa Sannaa hänestä.
Hyvää teki Puralle Sannan itku. Jos hän olisi kehdannut, olisi hän sanonut: Itke vain, se on minusta nyt hauskaa kuulla! Eikä Pura hennonnut vielä lopettaa tuohon, vaan jatkoi:
— Aivan vaarallista on talonpoikaselle tytölle seurustella herrasmiehen kanssa. Se seurustelu maksaa usein paljon: koko elämän rauhan ja ilon. Niin on käynyt minunkin äitini, ja niin voi käydä kenen kanssa tahansa. Ja ovatko työväen tyttäret heitä varten! Tyttöjen itsensä pitäisi sen verran arvottaa itseään, ett'eivät seurusteleisi mokomain kanssa. Lurjus miehekseen koko Alfred! Ei hänessä ole mitään kelpo miehen ominaisuutta, ei mitään! Juoksee joka ilta ravintoloissa ja siellä kurttiseeraa. Tulee sitte vielä villitsemään oikeita tyttöjä!
Sannasta oli Puran puhe outoa ja ilkeää. Häntä puistautti, kun ajatteli asiaa omalle kohdalleen. Pura puhui niin varmasti ja rohkeasti noista salaisista asioista, joita hän tuskin uskalsi ajatellakaan. Ne tuntuivat niin ilkeiltä, kun ne nyt lausuttiin kuuluviin, että mieluummin olisi ollut korvitta. Hän hiukan värisi sanoessaan Puralle:
— Kääntäkää jo laituriin! Minun pitää joutua talooni.
Pura oli kylmällä mielellä, ja hän olisi voinut jatkaa edellistä puhettaan vaikka kuin kauvas, sillä häntä ei nyt ollenkaan ujostanut. Hän oli semmoisella mielellä kuin se, jota on kauvan kiusattu ja ärsytetty, mutta joka ei ole puhunut puolustustaan, koska tietää sen toista kovasti koskevan. Viime ryntäyksessä hän kuitenkin puhuu suunsa puhtaaksi ja kylmäverisyydellä sitte katsoo sanojensa vaikutusta, huolimatta naurusta tai kyyneleistä.