XIII.
Seuraavana aamuna meni työnjohtaja patruunin luo. Vaikka kello oli jo yksitoista aamupäivällä, oli patruuni vast'ikään päässyt vuoteestaan. Piika oli aamulla kulkiessaan unohtanut reiklata eteisen oven, jotta työnjohtaja pääsi sisälle soittamatta. Hän tuli patruunin työhuoneeseen, minkä sivulla oli hänen makuuhuoneensa. Ensin oli hän käynyt hakemassa patruunia alhaalta konttorista, mutta siellä oli sanottu, ett'ei patruuni tänä päivänä vielä ollut siellä käynytkään. Työnjohtaja arvasi patruunin viivähtäneen viime yönä pitemmältä ravintolassa pelitoverin parissa. Patruunin oli sanottu alkaneen kovasti pelaamaan, kun hyvin hyötyi konepajallaan. Työnjohtajaa hiukan arvelutti mennä ylös, sillä hän tiesi patruunin kohmeloissaan olevan huonolla tuulella. Mutta hänen asiansa, se vaati, sillä patruuni oli käskenyt heti ilmoittaa hänelle kaikki sellaiset. Makuuhuoneeseen oli ovi auki, ja työnjohtaja näki patruunin siellä hihasillaan peseskelevän.
Rouva istui muutamalla tuolilla kyynärpäällään helmaansa nojaten ja suruisin katsein. Hänen etutukkansa oli kähertämättä, ja hartioillaan oli hänellä kookas saali, minkä alta näyttäytyi valkonen yöröijy. Patruunin kasvoissa oli nyreä elje, ja hänen silmänsä olivat uniset ja harmaat. Äänettömyys vallitsi huoneessa. Ainoastaan vesi pesuastiassa lotisi patruunin sormien välissä, ja koivuhalot uunissa räiskivät.
Näki selvään, että aviopuolisot olivat vasta väitelleet ja kinastellessaan kiivauneet toisilleen. Nyt oli jonkinlainen aselepo. Rouvan silmissä voi huomata itkun jälkiä, sillä silmänalustat olivat punaset ja silmien loiste lasimainen. Hän oli; ryhdikäs nainen voimakkailla kasvonpiirteillä. Mutta nyt tuossa istuessaan näytti hän lyyhistyneen omaan voimattomuuteensa. Sillä monta kertaa tänä aamuna oli hän saanut kuulla patruunilta, että hän on ollut ravintolan neitinä ja semmoisena patruuni hänet nainut. Sentähden oli patruuni sitä mieltä, että hän sai kohdella rouvaansa miten tahtoi, koskapa hän oli hänen pelastajansa. Rouva oli paheksinut patruunin viimeyöllistäkin poissa-oloa ja itkien valittanut patruunin kylmyyttä ja tylyyttä häntä kohtaan. Hän oli mustasukkainen ja luuli patruunin öisillä retkillään hyväilevän ravintolaneitejä. Tuon tähden patruuni yhä enemmän häntä ärsytti ja kiusasi. Kumpikaan ei ollut huomannut työnjohtajaa, joka hiljaan astuen oli tullut patruunin työhuoneeseen. Työnjohtaja seisahti hetkeksi ensi huoneessa ja pälyili makuuhuoneeseen. Hän mietti, menisikö hän sinne vai ilmoittaisiko rykäsemisellä ensi huoneessa oloaan.
Makuuhuoneen ovi oli ainoastaan puolittain auki. Hän meni oven suojassa patruunin työhuoneen poikki ja oli makuuhuoneen ovella, kun rouva oli juuri alkamaisillaan uutta kiistaa. Kumpikin hiukan oudoksui työnjohtajan tuloa. Rouva lähti ylpeällä liikkeellä omaan makuuhuoneeseensa. Patruuni keskeytti pesuaan ja kysyi vähän vihaisena:
— Miten olette tänne päässyt?
— Eteisen ovi oli reiklaamatta, vastasi työnjohtaja arasti ja säikähti heti patruunin suuttunutta katsetta.
— Oletteko kauvankin ollut etuhuoneessa?
— Suoraan tulin sieltä tänne.
— No, mitä asioitsette, kun ette joudu odottamaan siksi, kuin ylös pääsen? Pitäisi teidän sen verran tietää, ett'ette tunkeu ihmisten makuuhuoneisiin —!