— Te olette huonosti vartioineet raittiusseuraa. Minä käskin teidän pitää vaaria, ett'ei siellä yhtään kapinoida minua vastaan eikä puuhata mitään uudenaikaista. Tietysti he ovat siellä kauvankin keskustelleet tällaisista asioista, kun Nykänenkin niistä jo osaa puhua. Te olette huonosti vartioineet seuraa, sanon minä, — ja patruuni löi nyrkillään kovasti pöytään työnjohtajan nenän edessä.
Työnjohtaja säikähdyksesti vavahti ja katsoa muljotti patruuniin ikäänkuin odottaakseen vielä jotain ankarampaa. Mutta patruuni meni pesukaapille ja pani sen kiini.
— Ja te ette voinut asialle mitään? kysyi patruuni sitte vähän lauhkeampana.
— Minä vastustin, mutta sanoistani he eivät välittäneet.
— Myönnätte kai itsekin huonosti vartioineenne, kun siellä tuollaista alkaa ilmestyä.
— Ei siellä ennen ole puhuttu noin rohkeasti.
— Niin, ei tietysti niin rohkeasti! Mutta myötään tullaan rohkeammiksi, kun ei mitään salpaa ilmau. Tietysti siihen malliin on puhuttu ennenkin: Kuinkas muutoin he voisivat ja osaisivat tuollaista puhua? Nykänenki!
— Ei. Niille itsestään, herra patruuni, tulee mieleen tuollaisia vaatimuksia, kun ne saavat lukea kaiken maailman sanomalehdet. Nykänenkin on hyvin ahkera sanomalehtien lukija ja muutamissa sanomalehdissä on jos mitä. Niitä pitäisi valikoida —
— Voi olla syynä sekin. Minä myönnän sen. Tietysti tuollaisilla tuumillaan he eivät suuria saa, mutta kun he rupeavat mielessään mokomia hautomaan ja vaatimuksia suurentamaan, niin voivat he jonakuna kauniina päivänä lyödä tuumansa tukkoon ja vaatia suurempia palkkoja. Ja mikäs minulla on muu asiana kuin myöntyä —
— Siinähän se vaara on.