Kohta oli Alfredkin sisällä. Mielistellen kysyi hän, mihin patruuni häntä tarvitseisi.
— Olkaa hyvä ja istukaa! Kaatakaa lasi itsellenne ja puhellaan sitte!
Alfred noudatti käskyä. Patruuni käski hänen tuomaan tuolinsa pöydän ääreen oman tuolinsa viereen. Alfred totteli ja otti itselleen selkä kenossa hyvin kuuntelevan aseman.
— Huomenaamulla tapahtuu lähtöni ja tahdon puhua muutaman sanan kanssanne ennen sitä.
— Patruuni tekee hyvin!
— Te saatte vaivaloisen tehtävän, mutta palkkio tulee myös sen mukaan.
— Mielelläni otan sen huolekseni, jos patruuni suvaitsee luottaa minuun.
— Teidän tulee pitää täysi huoli konttorista ja olla sen aikaa, kun minä olen ulkomailla, sen isäntä. Rouva ei saa yhtään sekautua konttoriin, sillä sen asioita hän ei ymmärrä.
— Tehtävän tehtävänä kyllä otan mielelläni, mutta juuri rouvan puoli — se minua, sallikaa minun sanoa suoraan, mietityttää. Rouva tietysti, minä sanon suoraan, ei pidä minua isäntänä, ja minä joudun tukalaan asemaan.
— Minä voin hänelle sanoa, että te olette minun määräämä konttorin isäntä, ja silloin saatte olla aivan vapaa rouvasta.