Työmiehiä: Kertomus nykyajan oloista

by K. A. Järvi

— Siinä tapauksessa on eri asia. Silloin voin ottaa tehtävän huolekseni.

He alkoivat sitte juttelemaan lähemmin matkasta juoman ääressä. Alfredilla lähtiessään huoneesta olivat silmät jotenkin sameat, ja hehkua oli patruunin poskilla. Alfred lähti konttoriin mieli täynnä tyytyväisyyttä ja iloa. Riemukas se olisi ensi talvi hänelle, sillä talo, tällainen verstas, olisi hänen huostassaan; konttoriin yksistään ei hänen isännyytensä rajoittuisi. Sopipa siinä sivussa katsoa omaa etuaankin ja pistää aina kymmenen sadasta omaan taskuun. Ja rouvan kanssa hän kyllä sopisi paremmin kuin patruuni. Sopusammin hän osaa naisten kanssa menetellä kuin tuo itsepäinen patruuni. Ja hänelle muistui mieleen, että nyt sopii ruveta Sannaaki tavottelemaan. Häntä mieli naurattamaan suloisa tulevaisuutensa.

Pura oli kihlannut Sannan, ja usein he olivat yksissä. Sannan iloinen luonne oli suloinen vastapaino Puran raskaalle hengelle, mikä aina otti asiat hyvin vakavalta kannalta niin nuoreksi mieheksi. Samoin kuin Pura ennen oli elostunut raittiusseurassa, samoin hän nyt vilkastui Sannan parissa. Kun tuo tyttö nauroi ja juttusi turhanpäiväisiä asioita, ei Pura voinut olla enää vakava, vaan nauroi ja juttusi hänkin. Sannan seurassa oli niin kevyttä ja hauskaa. Mutta väliin Pura yksinään mietti, että pitiköhän Sanna oikein todella hänestä, että jos hän pettyisi samoin Sannan suhteen kuin raittiusseurankin. Ja Sannan käytöksestä ei hän todellakaan saanut itselleen täysin tyydyttävää vastausta.

XV.

Patruuni oli mennyt matkoilleen. Tyhjänä oli hänen työhuoneensa, tomua yltä päätä huonekalut ja muut esineet. Piika ei välittänyt sen huoneen puhdistamisesta, ja rouva kävi vain siellä joskus itkemässä. Hän muka jollain tavoin tyydytti mieltään, kun sai itkeä patruunin tomusessa työtuolissa. Kun patruuni oli mennyt, sulkeutui hän viikoksi huoneeseensa eikä sieltä liikkunut mihinkään. Mutta Alfred lepertelevillä kohtelijaisuuksilla sai hänet sieltä lähtemään.

Työnjohtaja ja Alfred väittelivät keskenään vallasta talossa. Alfred tahtoi ylettää isännyytensä aina verstaaseen saakka, käydä siellä väliin samaten kuin patruunikin seisoskelemassa kädet seljän takana ja katsellessaan murahtaa joku moitesana joko työn hitaudesta tai huonoudesta. Mutta siinäpä pani työnjohtaja vastaan. Katselemassa nyt ehkä Alfred olisi saanut käydä työnjohtajan mielestäkin, mutta mikä hän oli käskijäksi verstaassa, jonka patruuni yksinomaa oli jättänyt hänen haltuunsa. Alfred taas sanoi, että arvasihan hän tuon ja sentähden puoli väkisten oli ruvennut isännäksikin, kun patruuni oli niin kovasti pyytänyt. Ja Alfred aina muka ihmetteli, että työnjohtaja uskaltaa olla noin tottelematon hänelle.

Ensikerran kun Alfred patruunin menon jälkeen näki Sannaa talossa, kysyi hän leikillisesti:

— Miten se Sanna-lapsi nyt jaksaa?

— Minulla ei ole mitään tekemistä herran kanssa, oli Sanna ollut jyrkästi vastaavinaan, mutta punastunut ja mennyt menojaan. Alfred oli naurahtanut ja mennyt myös matkojaan. Ja joka kerta kun Alfred kohtasi Sannaa, nauroi hän hänelle ja koetti saada häntä puheluun kanssaan.

Raittiusseura se alkoi olla aivan hunningolla ja uuvuksissa. Työnjohtaja ei kyennyt sitä elähdyttämään, eikä kaikissa miehissäkään ollut kovinkaan suurta raittiuden harrastusta. Intohimon voima on suuri, ja harvoin voidaan sitä perin pohjin nyhtää ihmisestä, mihin se kerran on kerjennyt syöpyä. Kun vaan tilaisuus ilmaupi, heittää se kahleensa, joihin se on kytketty. Niin tässäkin. Ei ollut monta viikkoa patruunin menosta, ennenkuin alkoi kuulua, että useat ovat luopuneet raittiudestaan, vaikka kyllä nimeksi seurassa kävivät. Poissapa oli patruuni kovine sanoineen. Pura koetti nyt parastaan, sillä hänen mieltään karvasteli, että tuo seura, jonka eteen hän niin innolla oli puuhannut, kuolisi tuolla tavalla. Hän piti kiivaan puheen työmiesten ihmisellisestä arvosta, jossa koki mitä kiivaimmin miehiin istuttaa ylevämpää katsantokantaa. Mutta silloin jysähti hän työnjohtajan kanssa yhteen. Työnjohtaja sanoi seurassa kaikkien kuullen patruunin lähtiessään olleen sitä mieltä, että on hyvä, jos Pura pysyy erillään seurasta. Sepä pisti kuin orjantappura Puran sydäntä, ja hän lähti silloin pois seurasta. Useat vajoutuivat kohta entiseen juoppouteensa, ja ylevämpimieliset miehet pitivät kovin pahana, että työnjohtaja ja patruuni noin kohteli Puraa. He eivät tahtoneet ruveta tanssimaan seurassa työnjohtajan pillin mukaan, vaan mieluummin olivat sieltä poissa kuin siellä. Työnjohtaja oli väsynyt seuran pönkitsemiseen ja halusi siitä päästä erilleen. Siksi oli hän paljastanut koko asian kirjeessä patruunille, jotta patruuni käskisi lopettaa seuran. Patruuni kirjoittikin vastaukseksi kiivaan kirjeen, jossa käski lopettaa seura. Työnjohtaja luki sen raittiusseurassa työmiehille. Siinä myös käskettiin miesten palkat vähentää siksi, mitä ne olivat ennen raittiusseuran perustamista. Tämä seikka ei saanut aikaan vähintä melua. Ne, jotka ensinnä luopuivat raittiudesta ja joivat kuin ennenkin, siitä suurinta suuta pitivät, vaan ei niinkään kunnollisemmat. Edelliset uhkasivat tehdä työlakon ja pyysivät Puraa esimiehekseen siinä hommassa. Että Pura, joka oli niin kyllästyksissään sekä patruuniin että työnjohtajaan, rupeaisi siksi, siitä he olivat varmat. Mutta Purapa kieltäytyi siitä ja neuvoi heitä tyytymään entisiin palkkoihinsa. Eihän patruuni ollut mitenkään väärin menetellyt, kun oli palkat alentanut, oli Pura sanonut miehille. Mutta nämä aikansa melusivat, kunnes tyytyivät entisiin palkkoihinsa. Heissä ei ollut yksimielisyyttä, jotta olisivat pysyneet lujina vaatimuksissaan.