* * * * *
Kohta sai Pura tietää Sannan ja Alfredin välistä. Ja silloin hän hetkeksi musertui, ja koko hänen henkinen pontensa oli kuin madon syömä, mikä vaan kituu ja kärsii. Hänestä tuli synkkämielinen ja alakuloinen. Hän koetti välinpitämättömästi vain työskennellä, mutta se ei tahtonut onnistua. Alfredia ei hän ollut nähnyt moneen aikaan, sillä hänpä ei juljennut tulla Puran näkyviin. Hetkeksi oli Pura kadottanut kaiken uskonsa ja luottamuksensa elämään. "Jos ketään on koetettu, niin minua", lausui hän väliin yksinään. "Kumminta kummista on se, että itse työväen tyttäret eivät jaksa säilyttää naisellista arvoaan. Niillä on heikoin kasvatus, joita myötään uhkaavat terävät kohtalon okaat", lisäsi hän siihen.
Rouva eroitti Sannan talosta, kun sai tietää hänen olevan raskaana. Kotiinsa sen Sannan täytyi nyt turvelehtaa, sillä minnepä muualle nyt meni, kun kaikki alkoivat häntä vieroa. Raskaalta tuntui Purasta, kun ajatteli Sannaa ja hänen tulevaisuuttaan, mutta hänen sisin sydämmensä häntä kuitenkin rakasti. Hän ei voinut nyhtää pois sydämmestään Sannan kuvaa, ei, vaikka se nyt oli noin tummunutkin. Ja kun hän kuuli, miten ihmiset Sannaa parjasivat ja haukkuivat, että itsehän on syynä onnettomuuteensa, niin yhä myötätuntosemmaksi tuli hän Sannaa kohtaan. Että Sannan osa oli raskas, sen hän kyllä käsitti.
Silloin muutamana päivänä tuli sähkösanoma ulkomailta, että patruuni on kuollut siellä sydänhalvaukseen. Hekumallisen elämänsä uhrina hän menehtyi. Sähkösanoman vaikutus ei ollut vähäinen patruunin talossa. Rouva huusi tuskissaan yhden päivän, ja kaikki palkolliset olivat kuin säikäyksen lyömät. Kuka nyt ottaa verstaan? kysyttiin. Ainoaksi keinoksi näki rouvakin hiukan selvittyään säikähdyksen ensi huumauksesta myödä verstas. Mutta ostajaa ei ollut niinkään helppo löytää, sillä liike oli siksi suuri. Viimein löysi rouva ostajan; se oli muuan nuorenpuoleinen varakas liikemies, mikä oli saanut yliopistollistakin sivistystä. Hän se nyt tuli konepajan omistajaksi.
Mutta samassa kuin tuli uusi isäntä, samassa Purakin ikäänkuin heräsi surun unestaan. Tämä isäntäpä oli toisellainen kuin entinen patruuni: ei hän ollut röyhkeä ja kopea, vaan hyväsävyinen. Hän taisi puhutella työmiestä niinkuin ystäväänsä. Ja Pura aikoi vielä kerran koettaa sivistää työkumppaneitaan. Mutta nyt hän alkaisi eri tavalla. Hän tahtoi muodostaa jonkinlaisen työväenyhdistyksen verstaalaisten kesken. Pura näki olevan parasta, ett'ei ensin vaadittaisi ehdotonta raittiutta seuraan pääsemiseen, mutta sitte, kun työmiehet olivat siellä kasvatetut. Hän tahtoi ensin puhdistaa sydämmet, ennenkuin puhaltaisi niihin ylevämmän katsantokannan. Ja silloin työmiehet itsestäänkin heittäisivät ylenmääräisen juomisen ja tulisivat itsestään raittiiksi. Silloin voisivat he myös tyttäriinsä istuttaa sellaisen mielen, mikä ei horjuisi jonkun miehen mielistelyistä siveettömyyteen ja kurjuuteen. Ja hän sai luvan uudelta patruunilta perustaa tällainen yhdistys. Sinä iltana, jolloin yhdistys perustettiin, oli taas riemujuhla verstaalaisten kesken, johon otti osaa uusi patruunikin. Muutamia päiviä myöhemmin pyysi Pura Sannaa vaimokseen. Vasta silloin verstaalaiset oikein huomasivat, minkälainen mies Pura oli. Jo aikaa ennemmin oli Alfred lähtenyt talosta.