Vuodesta 1873 saakka työskenteli Gummerus Jyväskylässä pääasiallisesti kansantajuisten kuvalehtien alalla, toimittaen »Kyläkirjastoa» (1873), »Kyläkirjaston Kuvalehden» A-sarjaa (1878), »Lasten Kuvalehteä» (1880) ja Kuvalehden B-sarjaa (1888-1896). Yhä enemmän tuli tämä, ynnä alkanut kustannustoimi, hänen pääalakseen. Sillä välin kuin lukuisia uusia työntekijöitä ilmestyi suomalaisen kaunokirjallisuuden vainiolle, kävi Gummeruksen alkuperäinen tuotanto niukemmaksi; mutta lehdissään hän sitä kumminkin jatkoi, ja muutamat niissä julkaistuista novelleista ovat ehkä paraat hänen kynästään lähteneet. Erittäin onnistunut oli Gummerus lapsille kirjoittaessaan.
Uutteran työn, jossa tuskin vielä näkyi väsähtymisen merkkejäkään, keskeytti sydänhalvaus, joka matkalla Helsingissä 20 p. maaliskuuta 1898 kohtasi häntä. Kaarle Jaakko Gummerus on haudattu Jyväskylän kauniiseen kirkkomaahan.
* * * * *
Elämänsä viime vuosina oli Kaarle Jaakko Gummeruksella aije julkaista osa kirjoittamistaan alkuperäisistä »uuteloista» uutena painoksena; mutta kuolema tuli väliin.
Hänen kustannusliikkeensä jatkaja on pitänyt rakkaana velvollisuutenaan toteuttaa tätä aijetta, vakuutettuna siitä, että hänen kertomuksillaan yhä vielä on tehtävänsä ja lukijansa niissä piireissä, joiden puoleen hän eläessäänkin etupäässä kääntyi. Ne ovatkin jo kauan olleet kirjakaupasta loppuunmyytyinä. Uusi julkaisu on alotettu Kuvalehdessä olleilla kertomussarjoilla »Vanhan pastorin muistelmia» ja »Haudankaivajan kertomuksia», jotka ilmestyivät 1898 ja 1899. Nyt seuraa neljä hänen vanhemmista novelleistansa, joista kolme ensimmäistä alkujaan on ilmestynyt »Alkuperäisten suomalaisten Uutelojen» I vihossa ja viimeinen saman sarjan II vihossa. Hellävarainen kielellinen korjaus on ollut välttämätön, kun suomalainen kirjakieli 1860-luvulla vielä monessa kohden oli vakaantumaton ja tekijä, lähteneenä kodista, jossa puhekielenä oli ruotsi, ja ruotsalaisen koulun käyneenä, kirjailijatoimensa alkuaikoina ei käyttänyt suomenkieltä virheettömästi. Toivottavasti on kirjailijan omituisen pirteä tyyli näistä korjauksista huolimatta jäänyt kaltaisekseen._
SOVITUS HAUDALLA.
I.
Paroonin veri.
Ullavan kappelin ja Lohtajan pitäjän rajalla vähän matkaa maantiestä voi vielä tänäkin päivänä seista vähäinen mökki. Sen seinät ovat vanhat, lahonneet, sammaltuneet; sen katto on osaksi tuulen käsiin heittäytynyt; sen akkuna on paikattu paperilla ja päreillä. Ei ole se kaunis nähdä, sillä suurta kurjuutta se osottaa. Vaan kun lirisevä vesi purossa leikkiä laskee sen vieressä ja kesätuuli saa kuusen oksat tuudittelevia virsiä laulamaan, ei kamoksuta mökki silloin. Sammalet sen seinänrahissa ovat vehreät ja turvekatolla istuu pesänsä vieressä pieni lintu viserrellen. Mutta kun talvi tulee, puro jäätyy, kuusen oksat laulannolle kangistuvat, sammal on saanut yllensä vanhuuden puvun, lintu pesänsä heittää — silloin! Silloin on mökki kuin tuo lumen alle kätkeynyt vuori, joka taivaanrannalta puron rannalle näkyy. Silloin tuulee tuuli joka seinänra'osta, silloin konttailee pakkanen mökin lattialla, ja lautanen, joka pellin virkaa katon rajalla toimittaa, hikoilee kuuraa. Silloin kamoksuttaa mökki, semmenkin kun ääni sen sisältä kuuluu, joka matkustajalle kertoo, että mökissä ihmisiä asuu.
Kova on pohjolan honka; ei lahoo se pian, ja kun se lahoomaan rupeaa, lahoo se vähitellen. Mutta paatoseksi muuttuu ydin, ja vuosien kova käsi koettaa kauan ja turhaan runnella niitä voimia, mitkä pohjola ytimeen on salannut. Viidenkymmenen vuoden kuluessa muuttunee paljo? — Muuttuu, vaan pohjolan honka on pakkasen koulua käynyt, on oppinut kärsimään, kestämään — ja viisikymmentä vuotta taapäin oli mökki puron rannalla melkein samallainen kuin nyt, se vaan erotuksena, että se nyt ajan voimia tunnustaa ja on nöyryyttään osottaen päästänsä ottanut lakin, kattonsa tuulelle antamalla. — Jätettynä seisoo tänään Puron mökki; sen homehtuneet seinät eivät enää näe asukkaita, sen lahonnutta lattiaa ei enää ihmisen jalka koske, se imee nyt sateisten pilvien kyyneleitä; mutta se muistaa, että ihminen kerran on sen päällä seisonut, että se on imenyt kyyneleitä suolaisempia, suurempia kuin sadepilvien.