Kirkkaat kyyneleet valuivat Ollin silmistä.
»Kolmen kuukauden kuluessa voi paljon tapahtua», lohdutti Vappo.
»Otetaan rahaa muualta lainaksi».
»Mutta jos ei lainansaanti ole mahdollinen, jos kaikki sanoisivat: minulla ei ole, taikka: minulla on, vaan min' en anna — niin mitä sitten seuraa? Eikö koko omaisuutemme töllineen, lehmineen mene velkaan? Ja mitä meillä on sanomista, kun ihmiset pilkaten sanovat: tuossa kulkee Elsan isä, joka toivoi tytärtään miniäksi Mattilaan! — Kaarle parka! Sinun he ovat hyljänneet; silloin on sinun vuorosi hyljätä meidät.»
»Koska kerran laita on semmoinen, että Elsa mielii rikasta miestä, niin anna hänen koettaa se saada», vastusti Vappo.
Olli loi kummastellen silmänsä puhujaan. »Noilla sanoilla sinä avasit, itsesi tietämättä, sydämesi. Sinä olet minun poissa ollessani ollut Elsan neuvonantajana, tyhmä, sokea äiti. Elsasi kunnia ja onni ei ole sinulle minkään arvoinen. Jumala lohduttakoon minua, mies parkaa!»
»Mutta eihän mitään vahinkoa vielä ole tapahtunut», sanoi Vappo hellemmällä äänellä, kun näki miehensä tuskan.
»Vahinkoa! Niin on kuin sanoin. Ennenkuin vahinko on tapahtunut, ette te huoli mistään. Oi, Vappo raukka! Etkö sinä voi ymmärtää, että kun vahinko on tapahtunut, niin se on tapahtunut. Mutta turhaan minä saarnaan sinulle. Tapahtukoon sitten vahinko, sillä sitä ennen et sinä viisastu». Mutta vaikka suutuksissa ja murheen runtelema hän olikin, lieventyi hänen vihansa, kun Elsa laski kätensä hänen kaulansa ympäri ja lapsellisella äänellä kuiskutti: »isä, älä ole vihainen!»
Olli rakasti talonpojissa oudolla rakkaudella tätä ainoata lastaan. Vaikka tiesi hänet syyn alaiseksi, ei helläsydäminen suutari voinut, niinkuin moni muu isä olisi tehnyt, kovuudella lykätä pois tyköään syyllistä. Hänen vihansa lauhtui kohta ja leppyisillä sanoilla lausui hän: »Elsa! Lupaa minulle, ettet tästä lähtien ajattele Anteroa, niin minä koetan tehdä, mitä ihminen taitaa, voidakseni suorittaa velkani».
»Ellet muuta vaadi, rakas isä», sanoi Elsa taputellen isäänsä poskille, niinkuin olisi tämä nuhdellut häntä aivan vähäpätöisestä asiasta, »lupaan minä sydämestäni täyttää mitä pyydät».
Olli syleili hellästi Elsaa. »Suokoon Jumala, että tämän lupauksen voit pitää!» sanoi hän.