»Mutta vielä kummempia on täällä tapahtunut», sanoi Vappo, joka oli kuunnellut miehensä kertomusta, ikäänkuin olisi kysymys ollut kokonaan toisesta perheestä.
»Pian kohta puolisen jälkeen tuli tänne herra, joka sanoi aikovansa Haapaniemeen tervehtimään katteinia, ja kysyi tietä. Kaarle, joka ojankaivuusta vasta oli tullut, tarjousi kohta soutajaksi; mutta herra sanoi mieluummin menevänsä maitse saadakseen ampua lintuja. Hänellä oli komea pyssy olallaan. Hän oli kovin kohtelias herra. Hän söi meidän kanssamme ja nipisti Elsaa poskesta. Kaarlelle, joka kävi hänet tielle saattamassa, oli hän sanonut huomenna tulevansa takaisin meille.»
Ollilla ei ollut tuohon sanomista muuta kuin »vai niin!» Hänen mielessään pyöri aina ajatus: »mistä Jumalan nimeen voin maanantaiksi saada 50 riksiä?»
Kun Vappo ja Elsa illalla myöhemmin olivat navetassa, sanoi äiti: »älä Jumalan tähden sano isällesi, että herra on sinua kahdesti tänäpäivänä puhutellut! Olli suuttuisi tuosta samaten kuin talvella. Pidetään kaikki salassa, siksi kun herra Ollille tuo rahat; silloin saa Olli parka nähdä, ett'emme ole niin tyhmiä kuin hän luulee. Kuka voi tietää, eikö hän rakastu sinuun, tuo kaunis herra; semmoisia on tapahtunut ennenkin. Hänen sukulaisensa kyllä olisivat vihaisia, mutta mitä se auttaisi! Muistan minä Turussa piikana ollessani kuulleeni samallaisen seikan. Nuori aatelinen luutnantti nai torpparin tyttären Piikkiöstä samaan aikaan kuin Olli minun kihlasi. Luutnantti sai ensin kärsiä paljon pilkkaa, mutta viimein ei muistettu enää, mitä sukua hänen vaimonsa oli. Kun herra huomenna tulee, ujostele ensin niin paljon kuin voit ja varo hänen kanssansa äkkiä tutuksi tulemasta. Vaikkapa sinä et saisikaan häntä, niin ei ole mitään vahinkoa tapahtunut. Kaarlen sinä kumminkin aina saat»,
»Kaarlen! Hyi!» vastasi Elsa, joka hymyillen oli kuullut viisaan äitinsä neuvoja; »ennen minä jään naimattomaksi. Mutta sanokaa, äitini, te kun olette ollut Turussa, onko noilla nuorilla herroilla tapana huvikseen antaa 50 riksiä köyhälle; eikö niillä aina ole joku merkitys?»
Äiti säpsähti tytön kysyessä; hänen mieleensä näkyi juolahtaneen jotakin, jota hän ei ennen ollut ajatellutkaan. Kovemmalla äänellä sanoi hän: »Elsa, varo itseäsi herroilta; ne pettävät aivan usein, ne houkuttelevat, missä vaan taitavat, ymmärtämättömiä naisia syntiin ja jättävät ne sitten. Jos on mielesi rouvaksi päästä, niin älä salli herran suudella sinua. Jos hän puristaa sinun kättäsi, niin älä sinä purista takaisin, ennenkuin hän on sinua pyytänyt morsiamekseen, ja kun hän on tuon tehnyt, niin hillitse ilosi ja sano ujosti: miten minä, köyhä maalaistyttö, voin kelvata teille? Eihän minulla ole sivistystä eikä niitä tapoja kuin herroissa vaaditaan. — Usko äitiäsi, tuollaiset sanat ovat vieneet monen naisen aviosatamaan. Ja, Elsani! Kun herra sitten, kerrottuaan pyyntönsä, lausuu: Kultani! Rakkaani! Mitä sinä nyt sanot, se ei tee mitään; minä tahdon olla sinulle kaikki, tule minulle morsiameksi, — niin kuiskuta hänen korvaan niin hiljaan, että hän tuskin sanasi kuulee: minä tulen. Et voi uskoa, kuinka hän silloin on onnellinen. Mutta sinä, varo itseäsi, ettei hän tuolla naimisluvallaan sinua petä. Älä jää kahden kesken koskaan hänen kanssansa, ennenkuin on kuulutettu; sillä sinä et ymmärrä herrojen viekkautta».
Elsa kuuli peräti kummeksuen äitinsä viisaita neuvoja. »Ette te minulle noin sanonut, kun Antero oli minuun rakastunut», sanoi hän vähän ajan kuluttua.
»Antero oli talonpoika, ja vaikka rikaskin talonpoika, niin on hänen ja herran välillä tuossa suuri erotus. Ujoon naiseen talonpoika harvoin voi rakastua. Mutta aika on kulunut; muista nyt, mitä olen sanonut, ja ennen kaikkia: ei sanaakaan Ollille eikä Kaarlelle».
»Ei sanaakaan!»
Tämän kummallisen puheen jälkeen, jossa äiti latoi tyttärellensä kaiken viisautensa, palasivat he tupaan. Alakuloisena istui siellä Olli vuollen uutta lesteä ja Kaarle halkoen joutessaan puita saapasnauloiksi.