»Kauan viivyitte navetassa», sanoi Olli; »mutta hyvä on, että ruokitte lehmän lihavaksi. Lehmä raukka! Sinun pitää muualle, sinunkin». Sitten ikäänkuin olisivat hänen ajatuksensa äkkiä pyörähtäneet toisaalle päin, kysyi hän: »tunsitko, Vappo, sen herran, josta äsken puhuttiin?»
»En», vastasi Vappo; »hän sanoi olevansa Turusta, tulleensa tervehtimään Tottijärven herraa ja huvikseen matkustavansa jalkamarssissa Haapaniemeen».
»Joutilaat johonkin joutuvat», jupisi Kaarle; »mutta eikö nyt jo rupea olemaan maatapanon aika?»
»Melkeinpä niinkin!» vastasi Vappo.
Samalla kuului järäys pihalta. »Kuka näin myöhään tänne tulee? Mene katsomaan, Kaarle!» sanoi Olli ja heitti liivinsä yltään.
Kaarle nousi, mutta ennätti tuskin ovelle, ennenkuin tämä aukeni ja nuorenlainen herrasmies astui sisään.
»Minä tulin ennenkuin aijoinkaan. Hyvää iltaa! Tämä on luultavasti isäntä, vai kuinka?» sanoi herra ja tarjosi ystävällisesti kätensä Ollille.
»Niin on! Terve tultua! Lienette kaiketi se herra, joka täällä päivälläkin kävi?»
»Sama mies!» sanoi herra iloisesti; »ja nyt, hyvät ihmiset, pyytäisin minä teiltä vähän ruokaa. Katteini ei sattunut olemaan kotona, enkä minä viitsinyt sinne jäädä, kun en häntä tavannut».
»Jos herra tyytyy siihen vähään mitä meillä on. Muuten on Mattila tässä aivan lähellä, siellä saisitte parempaa», sanoi Vappo.