Mutta ikäänkuin peläten herran lähtevän, kiiruhti hän kohta arkkunsa luo ja rupesi Elsan avulla valmistamaan, mitä parasta töllissä oli.
Herra oli varsin puhelias. Hän kysyi milloin yhtä, milloin toista ja sai Ollinkin hetkeksi unohtamaan surunsa. Mutta syömään mennessään keskeytti hän äkkiä puheensa ja kysyi ikäänkuin pelolla: »Onko se totta, mitä minulle tiellä äsken kerrottiin, että eräs Pitkä Pekka niminen mies on tehnyt julman rikoksen toisyönä valtatiellä? Minulla on koko joukko rahoja Tottijärven kartanossa».
»Totta se on», vastasi Vappo, »koska nimismies juuri aamulla kävi täällä kysellen, onko outoja ihmisiä näkynyt. Minä ja Elsa peljästyimme niin kovasti, kun kuulimme tapauksesta, ettemme oikein ymmärtäneet, minkä näköisiä nimismies sanoi varkaiden olevan. Muistatko sinä, Elsa; yksi oli pitkä, laiha mies, mustapartainen, suuri haava otsassa — vai miten?»
»Niin, haava, jota hän koki salata suurella laastaritilkulla», liitti Elsa tähän; »se lienee ollut itse Pitkä Pekka. Sitten sanoi nimismies, että varkaat olivat paenneet Karkun kylään; mutta mihin ne sieltä olivat joutuneet, ei tiedetä vielä».
»Minä pahoin pelkäsin puheessa totta olevan, kun minä kuulin, että kauppamies pahasti haavoitettuna makaa pappilassa».
»Ja on luvannut 50 riksiä sille, joka saa kiinni tuon paholaisen», sanoi Vappo.
»Vai niin! No sitten saamme olla varmat siitä, että hän kiinni tuleekin».
»Se olisi aivan suotava!» lausui Olli.
»Minä lisään kiinniottajan palkintoa 25 riksillä», huusi herra innokkaasti.
»Ja minä suutelisin häntä», sanoi Elsa ujosti.