Tuo vastaus näkyi varsin olleen herran mieleen, sillä hän hymyili kummallisesti.
»Ensikerran kolmeen kuukauteen voin minä surutta päättää päivän», sanoi Olli lähtiessään levolle — »ja siitä tulee minun vieläkin kiittää teitä, hyvä herra!»
»Ei se niin vähäinen apu kiitosta ansaitse. Jos te vuosittain teette minun palkollisilleni saappaita, niin on tuo velka pian maksettu».
»Oi herra! Aivan mielelläni!»
»Tuo herra on aivan siivo mies», sanoi Olli ylisille päästyänsä; »semmoisia pitäisi kaikkein herrain olla. Onnellinen se köyhä, joka semmoiselta apua pyytää. Näitkö sinä, Vappo, kuinka kalliit hänen vaatteensa olivat? Hän mahtanee olla aivan rikas, sillä ei köyhä noin velkakirjatta ja takauksetta voisi lainaksi antaa 50 riksiä, — se on jo koko summa! Oi, kun en huomannut kysyä hänen nimeään!»
»Minä tuon huomasin jo päivällä. Hän on hovioikeuden herroja ja hänen nimensä on Komander».
»Herra Komander on aivan siivo herra; Jumala siunatkoon häntä!»
Aamulla varhain, kun tölliläiset ylisillä heräsivät, varotti Olli ketään menemästä tupaan, jottei vieras heräisi. »Herrat nukkuvat aivan kauvan ja joutuvat pahalle tuulelle, jos heitä herätetään ennen aikaansa». — Mutta kun Olli tuli pihalle, havaitsi hän hämmästyen vieraansa jo kuleskelevan edes takaisin järven rannalla. Hän meni lakki kädessä herran luo ja sanoi: »Hyvää huomenta!»
»Jumal' antakoon! Minä heräsin äsken, ja kun en tiennyt mitä kello oli, menin ulos aamuruskon valossa katsomaan seutua. Mikä on tuon saaren nimi, joka tuolla näkyy; se on luullakseni poltettu kaskeksi nykyisin?»
»Se on Kalmassaari. Koska näytte ihailevan luontoa, tahdon kysyä, eikö tekisi mielenne nähdä erästä kummallista kiveä, jota herrat isolta kirkolta usein käyvät katsomassa; sitä kutsutaan Pirunpesäksi?»