Herra näkyi säpsähtävän kuullessaan Pirunpesää mainittavan. — »Ei, hyvä suutari! Minä olisin lähtenyt pois kohta noustuani, ellen olisi tahtonut sanoa teille jäähyväisiä ja kiittää teitä hyvästä. — Minulla on kaksi virstaa Tottijärvelle, ja kun minä sinne tulen, tapaan tohtorin nousemaisillaan. Jos sattuisitte näkemään katteini Gyllenbögeliä, niin sanokaa minulta terveisiä hänelle. Ja nyt ei muuta kuin Jumalan haltuun! Ehkä lähetän jo huomenna rahat».
Herra heitti olallensa pyssyn, kätteli ystävällisesti Ollia ja Vappoa, mutta Elsaa taputti hän olkapäälle ja sanoi hellästi: »Voi hyvin, kaunis lapsi!»
»Kyllä tuo herra saattaa olla hyvä mies», supisi Kaarle itsekseen, »mutta kumma, miksi en minä voi häntä kärsiä!»
»Jos joskus tulette Turkuun, niin tulkaa katsomaan minua», huusi herra Vapolle ja Elsalle, jotka olivat jääneet pihalle Kaarlen kanssa. Olli oli lähtenyt saattamaan herraa tielle. Olli ei tuossa huomannut, että herra aika kiireesti kulki Mattilan talon sivu, että hän väisti sitä niin paljon kuin taisi, jotta hän, vaikka tie siihen aikaan kulki kartanon pihan poikki, miltei juosten kulki takatietä. Olli ei itse mielellään lähestynyt Mattilaa, jos saattoi lähestymättä olla, ja sentähden hän ei tuota herran käytöstä huomannut.
Muutaman minuutin kuluttua askaroivat äiti ja tytär kahden töllissä. Elsa oli vallan iloinen; hänen sydämellänsä oli jotakin, jota hän ei äidillensäkään tahtonut uskaltaa sanoa. Vappo ei tuota huomannut, kun hän pöydältä korjaili ehtooaterian jäännöksiä. Mutta ajan ääneti oltuaan lausui äiti, silmäillen Elsaa: »Hurja Olli, joka Elsan tahtoisi köyhän talonpojan muijaksi!»
Elsa seisahtui äkkiä tuota kuullessaan ja laski kätensä pöydälle äitinsä eteen. Hänen nimettömässä sormessaan kiilsi kaunis kultasormus. »Tuon, äitini, pani vieras herra sormeeni, kysyen: 'Lupaatko, Elsani, syksyyn odottaa minua?' — Minä menin punaiseksi enkä voinut vastata mitään. Herra lausui silloin silittäen hiuksiani: 'Minä näen, ettet kiellä, vai miten?' — Minä tulin vielä punaisemmaksi. — 'Hyvä!' sanoi herra; 'muista minua, kun näet tuon sormuksen!'»
Äiti hymyili. »Mutta Jumalan nimeen, milloin sai hän tilan antaa sinulle sormuksen?»
»Tänä aamuna, kun rannalta tulimme. Te puhuitte pari sanaa isäni kanssa. Herra tarttui äkkiä käteeni ja laski sormeeni sormuksen. Isä ei sitä nähnyt, mutta en ole varma siitä, ettei Kaarle sitä huomannut».
»Kätke sormus, Elsani, ettei Olli sitä näe!» sanoi Vappo iloisesti.
Samalla tuli Olli takaisin ilosta loistavin silmin: »Nyt on hätä karannut Ollin töllistä! Jumalan lähettämä oli totisesti tuo herra. Tässä on rahaa Mattilalle. Tulkoon milloin tulee, nyt on minulla millä velka maksetaan! Erotessansa arveli herra: 'Olli, kun oikein mietin asiatasi, niin lienee paras, että kohta saat rahat, ja koska minulla sattuu olemaan muassani sen verran minkä tarvitset, niin ota, tuossa on 50 riksiä!' — Jumalan kiitos!» Niin puhui Olli, ja perheensä iloksi laski hän rahat pöydälle nahkakukkarosta.