Olli vaaleni. Hän näki sormuksen löytyneeksi Elsan arkusta ja tiesi aivan hyvin, ettei Elsalla koskaan ennen ollut semmoista. — »Mistä olet sinä sen sormuksen saanut?» kysyi hän kiivaasti silmäillen Elsaa.
Elsa oli peläten nähnyt Mattilan avaavan hänen arkkunsa. Hän oli kuitenkin toivonut niin vähäisen kalun kuin sormuksen jäävän Mattilalta näkymättömiin. Mutta nyt, kun niin ei käynyt, kun se tuli ilmi, puhkesi hän uudestansa itkuun ja sanoi hiljaisesti: »Minä sain sen eilen aamulla herralta».
»Sen minä arvasin», — nauroi Mattila. »Jos minä täällä löydän koko raha-arkkuni, niin herra on sen heille antanut! Sinä olet huono valehtelemaan, Olli! Mutta, lautamies, eikö olisi parasta köyttää ne kaikki, sillä selvästi on nyt nähty, että ne ovat kaikki samassa liitossa?» Talolan lautamies laski mahtavasti päänsä kallelleen, niinkuin olisi hän ajatellut jotakin tärkeää. »Niinpä kyllä», sanoi hän vähän ajan takaa; »kuka lähtee minun kanssani viemään näitä nimismiehen tykö?»
»Sen minä teen, vaikka itse soutaisin aina pappilan rantaan», — huusi Mattila innostuneena; — »poikani saavat myöskin tulla, niin käy kulku pikemmin».
Jos olisi Kaarle, istuessaan Pipolla paikaten palkollisten saappaita, sattunut puolisen aikana silmäilemään ulos akkunasta, olisi hän nähnyt kolmihankaista venettä kiireesti soudettavan isolle kirkolle päin. Mutta Kaarle ei katsonut järvelle.
Kun vene kulki Karkun kylän sillan alitse, seisoi ihmisiä sillalla. —
»Minne Ollia viedään?» kysyivät he.
»Hän on Mattilan varas» — vastasi lautamies. Se sana pisti kipeästi
Olliin.
* * * * *
Kaunis oli päivä, ilta vielä kauniimpi. Aurinko oli jo levolle laskeunut, ja yön rauha vallitsi. Yksinäisillä kivillä saarien rannalla istuivat kalalokit nukkuen; siellä täällä liikkui vielä järven pinnalla maininkeja, mutta sikäli kuin yö kului, sikäli herkesivät nämäkin, jotta viimein pinta, minne silmä silmäili, oli tyyni. —
Puoliyön aika oli jo kulunut, kun vene laski alas sitä vähäistä koskea, joka on Karkun kylän sillan alla, josta äsken puhuimme. Jos olisivat ne miehet nyt seisoneet sillalla, jotka päivällä näkivät Ollin, olisivat he nyt enemmän kummaksuneet näkemäänsä. Kirkkoveneet saavat aina viikon arkipäivinä levätä, mutta kuitenkin on tämä vene, joka näkyy kiiruhtavan isolle kirkolle, kirkkovene. Kutalan vanha kuudennus pitää perää. Viisi on airoa veneen kummallakin puolella, nuori mies on joka airossa. Kuudennuksen vieressä istuu Kaarle; hänellä ei ole airoa, hän on talven lunta vaaleampi, hänen takkinsa on verinen, hänen käsivartensa ympärillä on side. Hänellä on luultavasti haava käsivarressa.