»Sukkelasti! Ei minulla ole aikaa täällä kauan istua».
Keveällä sydämellä avasi Olli arkkunsa ja otti esiin rahapussin; mutta tuskin olisi ukonleimaus saattanut hämmästyttää häntä enemmän kuin nyt Mattilan ärjähdys nähdessään kukkaron.
»Mies, varas! Mistä olet minun kukkaroni saanut, minun kukkaroni, kuule?» — Ja voimallisilla käsillä tarttui Mattila Ollia kaulukseen.
Olli ei ensin ymmärtänyt mitään. »Tässä on 50 riksiä — lukekaa itse!» — sanoi hän; mutta kun Mattila pudisti häntä kauluksesta, ehtimiseen huutaen: »varas, varas, minun rahani, minun kukkaroni, joka toiss'yönä varastettiin», nousi paha aavistus vähitellen Ollissa.
»Rahat sain minä eilen eräältä herralta, joka täällä oli yön», sanoi hän.
»Vale, vale! Sinä olet varas; anna kohta kaikki rahani takaisin!»
Olli koetti puolustaa itseään, mutta Mattila ei kuullut mitään. Hän huusi kuin peto ja veti kauluksesta Ollia sinne tänne, ehtimiseen vaatien rahaansa.
Lienee Mattilan huuto kuulunut naapuritölleihin taikka sattumus suonut, että ihmisiä samassa meni Ollin asunnon sivu. Niinkuin ainakin tällaisissa tapauksissa rupesivat naapurilaiset kokoontumaan, ja jokaiselle kertoi Mattila, julmasti kiroten, miten hän oli Ollissa tavannut varkaansa. Tosi on, että Olli oli tunnettu rehelliseksi mieheksi; mutta saattaahan rehellinenkin langeta. Ollin puolustuksia ei siis otettu korviinkaan, ja yleinen mieli oli, että Olli oli varas. Vähän ajan takaa oli Talolan lautamiehelle sana saatu, että varas oli tullut ilmi, ja lautamies kiiruhti kohta nimismiehen poissa ollessa toimittamaan tämän virkaa. Muutaman tunnin kuluttua istui siis Olli kaikkein pilkkana kädet ja jalat sidottuina omassa töllissään. Jos olisi joku voinut lukea hänen katsannostaan, olisi pian havaittu, ettei tämä ollut pahantekijän, vaikka suru siinä vallitsi. Mutta semmoista ei ollut, joka tuota olisi havainnut, ja Olli sai siis jokaisen suusta kuulla häpeällisiä pistosanoja. Vappo ja Elsa itkivät, vaikka he eivät ymmärtäneet, niinkuin Olli, kuka oli syy tähän onnettomuuteen. Olli oli jo alussa, kun kuuli Mattilan puhetta, ruvennut arvelemaan tuota vierasta herraa varkaaksi, ja hän vahvistui tuossa uskossaan aina yhä enemmän. Mutta miten näyttää tämä todeksi? Kylässä ei ollut kukaan sinä päivänä nähnyt tätä herraa, ja kaikkiin Ollin vakuutuksiin vastattiin pilkaten: »käräjissä kyllä asia selkenee».
Mattila oli Ollin sidottuaan ruvennut hakemaan kaikki paikat, aina väliin kiroten ja kysyen Ollilta, mihin hän oli muut rahat kätkenyt. Olli istui nyt sanaa sanomatta, hyvin tietäen, ettei mitään löytyisi, joka voisi kantaa hänen päällensä. Mutta kuinka pelästyi hän, kun Mattila vähän aikaa haettuansa Elsan arkusta toi esiin sormuksen!
»Olet kaiketi tämänkin saanut tuolta herraltasi, Liisa vainajani sormuksen?» — huusi Mattila ja pani sormuksen Ollin eteen pöydälle.