Näin kyseli tuomari vieraaltamieheltä yhtä ja toista. Mutta pöydällä oli Pyhä Raamattu ja se oli avattu. Tuomari käski miestä valalle, ja rohkeasti astui mies tuomarin eteen. Kaksi sormea pani hän kirjalle ja rupesi tekemään valaansa.
»Ajattele, mies, mitä teet, ennenkuin vannot pirulle sielusi!» kuului kamala ääni oven tyköä. Lassi käänsihe hämmästyen; hän silmäili oveen päin. Siinä seisoi Heikki vakaana. Lassi laski sormensa taasen Raamatulle, ja nyt vannoi hän, lupasi kautta Jumalan puhua totta. Mutta mitä hän totena piti, se oli ylen rumaa valetta; siinä ei sanaakaan totta ollut. Hän puhui, miten Heikki markkinoilla hänen kanssaan kauppaa tehdessään oli tarjonnut hänelle samallaisia rahoja kuin ne, mitkä Heikiltä kauppapuodissa oli otettu, kuinka, kun hän ei niitä hyväksynyt, vaan sanoi vääriksi, Heikki kumminkin kaikin mokomin tahtoi houkutella häntä ottamaan niitä vastaan, vakuuttaen muka, että kyllä hän ne saisi menemään, jopa vielä oli luvannut erityisiä välirahojakin, jos hän tahtoisi häntä auttaa niitä kaupitsemassa j.n.e. Tuommoisia puhui Lassi ja vielä muutakin; kaikki tarkoitti näyttää Heikkiä ei ainoastaan väärän rahan kaupitsijaksi, vaan itse tekijäksikin.
Johannes ei kuunnellut Lassin puhetta loppuun asti. Hän muisti Ainan; hän meni ulos etuhuoneesen. Siinä seisoi Aina, ja nähtyään Johanneksen kysyi hän: »Mitä vierasmies on sanonut?» — »Hän on sielunsa manalaan vannonut», vastasi Johannes kolkolla äänellä; sitten vaikeni hän. Ainakaan ei mitään sanonut.
Mutta nuorukaista, joka etuhuoneen akkunan vieressä seisoi, ei kukaan huomannut. Hän seisoi muitten suojassa, hän sopi näkemään Ainan ja kuulemaan Johanneksen vastauksen. Ei tiennyt kukaan, mitä hänessä liikkui, kun hän kuuli Johanneksen puhetta ja näki Ainan tuskaa. Hän silmäili usein ovea, niinkuin olisi hän odottanut kutsumusta tulla sisälle; hän ei huolinut muitten puheesta; mutta kun mainittiin Heikki Saarelan nimeä, säpsähti hän ja pyhki pois hien, jota ehtimiseen nousi hänen otsalleen.
Kun miehet etuhuoneessa sanoivat toisilleen: »Varmaan se on totta, että Saarelan Heikki on väärän rahan tekijä», kävi tämä lause kolmen sydämeen kipeästi; mutta kuka se kolmas oli, johon nämät sanat kävivät, sitä ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse. Vihdoin, kun jo nuorukainen oli kauan odottanut ja Johannes ehtimiseen kulkenut etuhuoneesta tupaan ja tuvasta taasen etuhuoneesen, aukeni ovi ja rättäri näkyi. Hän sanoi ovessa: »Matti Alatalo kutsutaan sisälle». Silloin liikkui nuorukainen; hän lähestyi ovea, mutta hänen käyntinsä oli horjuva niinkuin sairaan. »Tuoko se toinen vierasmies on?» puhuivat miehet keskenään. »Sehän se mahtanee olla», vastasivat toiset. Nuorukainen kuuli miesten puhetta, hän silmäili ympärilleen ja jupisi: »Jumalan nimeen!» — Ja ovi lukittiin hänen jälkeensä.
»Se nuorukainen ei tee väärää valaa», sanoi Johannes, ja taasen jätti hän Ainan etuhuoneesen ja meni tupaan.
»Sinun nimesi on Matti Alatalo, merimies?» kuuli Johannes, tullessaan tupaan, tuomarin kysyvän. »Niin on, herra tuomari», vastasi nuorukainen hiljaisella, vapisevalla äänellä. — »Muista», sanoi tuomari, vakaalla äänellä, silmäillen tarkasti nuorukaista, »muista, että sinun sanasi tässä saattaa langettaa ihmisen, muista se ja puhu totta!» Niin sanoi tuomari, mutta nuorukainen oli vaalea kuin lumi iltapakkasessa; hänen silmänsä tirkistelivät lattiaa, hänen kätensä vapisivat, ja hän oli vaipua maahan.
»Puhu totta!» kuului kolkko ääni ovelta, ja taasen kääntyivät kaikkien silmät ovelle; mutta ei kukaan voinut sanoa, mistä tämä kolkko ääni tuli. Heikki seisoi vakaana kuin ennenkin; hän seisoi ovensuussa; mutta Heikin tätä sanoneen ei Johanneskaan luullut.
Hetki kului. Tuomari kyseli, tiesikö nuorukainen valan tärkeyttä ja muuta semmoista, kuinka vanha hän oli, oliko hän ripille päässyt, joihin kysymyksiin nuorukainen vastasi valan tärkeyden aivan hyvin tietävänsä, olevansa kolmenkolmatta vuoden vanha ja jo kuusi vuotta sitten päässeensä Herran ehtoolliselle.
»Muista, kuinka tärkeä todistuksesi on», sanoi sitten tuomari ja käski nuorukaisen tulemaan likemmäksi. Pöydällä oli Raamattu samalla paikalla, missä äsken Lassi teki valansa; sinne valalle käski tuomari nuorukaista.