Pojat olivat heränneet. Ville ja Antero kuuntelivat laulua ymmärtämättä sen tarkoitusta. Mutta Vilhelmi, joka paremmin tunsi tavat Helsingissä, älysi heti, ketä varten ja mistä syystä laulettiin.
»Serenaati Annalle!» sanoi hän ja koetti tyydyttää ja lepyttää ukkoa sillä, että serenaati oli suurin kunnia, mikä naisen osalle voi tulla.
»Kunnia sinne, kunnia tänne! Sen sanon, jos siinä mitään kunniaa on, että ihmisiä keskiyönä herätetään, niin en minä kunniaa ymmärrä», mumisi ukko, joka kumminkin, kun sai tietää mitä varten laulettiin, oli häpeissään, vaikkei hän tahtonut sitä näyttää.
»Tapa vaatii, että Anna sytyttää kynttilät ja asettaa ne akkunalle» — sanoi Vilhelmi, jota setänsä viha nauratti.
»Jahaa! Aivan niin! Että viimeinenkin unen tiukka silmistäni katoisi!» — Mutta hän oli tuskin tuon ennättänyt sanoa, ennenkuin hänen rouvansa, joka paremmin tiesi, miten tällaisissa tilaisuuksissa käyttäidään, jo oli sytyttänyt kynttilät. Vanha Rother ei silloin enää sanonut mitään. Niinkauan kuin laulua kesti, istui hän poikain kamarissa itsekseen manaillen.
Seuraavana päivänä ei hän tahtonut kuulla koko asiasta. Hän häpesi.
Mutta oli toinenkin, joka ei siitä tahtonut tietää. Tämä toinen oli aamulla kumminkin ollut iloinen ja kertonut Annalle, miten ylioppilailla oli tapana kunnioittaa sitä, jolle tahtovat kunniaa osoittaa. Mutta pian sen jälkeen oli hän saanut tietää, että Löf oli toimittanut serenaatin. Tämä tieto halvensi koko kunnian-osoituksen, ja vieläpä suututtikin Vilhelmiä. Sillä mikä oikeus oli Löfillä tähän? Rönneqvist, joka tästä Vilhelmille oli puhunut ja joka serenaatissa oli ollut saapuvilla, oli sanonut tahtoneensa ensin kysyä Vilhelmiltä lupaa serenaatiin, mutta tätä oli Löf estänyt lausuen: »Vilhelmi suorittaa tänään julkisen kandidaattitutkinnon. Serenaati olkoon osaksi hänellekin!» — Ja tämä mieli oli laulajissa päässyt voitolle. Miten olikaan, oli kumminkin se iloinen mieli, jolla Vilhelmi oli herännyt, nyt kadonnut; mutta mistä syystä, siihen ei osannut Vilhelmi vastata.
V.
Nimeksi vaan.
Oli päiviä muutamia kulunut siitä päivästä, jona Vilhelmi oli julkisen kandidaattitutkinnon suorittanut. Näiden päiväin kuluessa ei ollut mitään erinomaista tapahtunut. Vilhelmi oli julkisessa tutkintoarvostelussa saanut korkean arvolauseen. Hän oli siitä iloinen, varsinkin setänsä ja Annan tähden. Illalla oli patroni, niinkuin oli luvannut, pitänyt Kaisaniemellä kandidaattipidot Vilhelmille, ja näihin pitoihin olivat vanhat tulleet suoraa päätä Björkin tyköä, jossa, kuten tiedämme, Rotherin herrasväki samana päivänä oli ollut päivällisillä.