»Seurauksena tästä kaikesta oli, että puolueet käyttivät kysymys- ja vaalipäivän välillä olevaa viikkoa miten parhaiten osasivat. Kamreeri ei tosin nähnyt arvonsa mukaiseksi itse kulkea ääniä keräämässä, mutta sen sijaan oli hänellä kätyreitä, ja kapteeni ja nimismies tekivät myöskin parastansa. Seurakunnan kaukaisimmissakin kolkissa kulki äänten ottajia ja valtakirjojen kokoojia; Pummia ylistettiin ja Maleenia parjattiin. Annettiin siinä lupauksiakin — puhumattakaan siitä, ettei kamreerin luona 'suunavaajaisia' puuttunut, kun joku äänivaltainen kävi hänen tykönään.
»Pileenin toimitustapa oli sittenkin ehkä tepsivämpi. Nimismies, joka muuten ei juuri mistään välittänyt, saatikka papeista ja kirkollisista asioista, oli nyt tavattomasti kiihkoontunut, ja pitäjällä hän oleskeli tuon merkillisen viikon maanantaista aina lauvantaihin. Hänellä oli mukanaan suuri kasa noita vaarallisia papereita, jotka, jos ei niitä ajoissa lunasteta, saavat aikaan paljon häiriötä, ryöstöä ja häviötäkin, ja näitä papereitaan tiesi hän tarkoitukseensa käyttää. Sutelan isännälle, jonka talo oli huutokaupalla myytäväksi tuomittu, lupasi hän odotusaikaa ainakin siihen saakka kuin Pummi oli valtakirjan saanut — kentiesi vielä pitemmäksikin — ja Annalan muori saisi pitää lehmänsä keväimeen, j.n.e. Sitä paitse teki hän pieniä viittauksia niille, jotka olivat tavalla tai toisella kamreerista riippuvaisia, kuinka vaarallista olisi loukata mahtavaa herraa. Kamreerska, kapteenska, pappilan kuuro rouva ja neitoset, Liina mamsellista vanhaan Liisa mamselliin saakka, olivat niinikään touhussa Pummin hyväksi, ja ettei rouvilla ja mamselleilla ollut niinkään vähää sanomista, sen ymmärtää.
»'Nyt luulen, että olemme voiton puolella', sanoi kamreeri, kun lauantai-iltapäivällä 'ystävät' olivat kokoontuneet hänen luokseen; 'vai miten luulet veli?' lisäsi hän kääntyen naapuriseurakunnan pastoriin, joka oli vaalinpitäjäksi määrätty ja jonka kamreeri oli omalla hevosellaan noudattanut pappilasta luoksensa iltaa viettämään. Pastori V. oli vanhanpuoleinen, hiukan huonokuuloinen, hajamielinen ja heikkosilmäinen, mutta erittäin miellyttävä ukko, joka kamreerin mielestä kyllä olisi ollut mukiin menevä, jos hän vain olisi osannut bostonia pelata. Pastori oli jo puolenpäivän aikaan saapunut pappilaan, saadaksensa hiukan levähtää ja rauhassa miettiä vaalipuhetta, jolla hän seuraavana päivänä aikoi alkaa tärkeän toimituksensa. Hän olisi mielellään pysynyt poissa kamreerin illanvietosta, mutta sävyisä kun oli, pelkäsi hän loukkaavansa kiivasluontoista Jokelan herraa, semmenkin kun hän oli hylännyt hänen kutsunsa kysymyspäivän toimituksen jälkeen. — Kamreerin kysymykseen ei hän suoraan vastannut, sanoi vain kuulleensa, että erimielisiä oltiin vaalipappeihin nähden.
»'Oltiin, niin juuri, se on oikea sana, tahi paremmin: on oltu', huudahti kamreeri vähän närkästyneenä; 'nyt ei toki enää olla. Minä olen varma siitä, ettei Maleeni saa kovinkaan monta ääntä — vai mitä luulee maisteri?'
»'Minä olen aivan samaa mieltä kuin setä', vastasi nuori pappi, jonka pastori V. oli ottanut notarioksi, — 'paremman puutteessa', kuten Pileeni oli mumissut, kun sen kuuli. Maisterin katseessa oli kumminkin omituinen hymy, joka ei oikein ollut sopusuhteessa hänen vastaukseensa ja joka sanoin tulkittuna olisi kuulunut jotenkin tähän tapaan: 'ei kyllä kovinkaan monta ääntä, mutta aina muutamia enemmän kuin Pummi.' Että maisteri saattaisi valittavan suhteen olla toista mieltä kuin kamreeri, ei tämä viimeksi mainittu osannut silmänräpäystäkään aavistaa, semmenkin kun yleisesti tiedettiin, etteivät maisteri ja lukkari vetäneet yhtä köyttä. Löytyy kumminkin syitä tässä maailmassa, jotka saavat kaksi vastustajaa ajamaan samaa asiaa, joskaan tuo asia ei voi saattaa heitä likemmäksi toisiaan. Niin oli laita maisterin ja lukkarin. Kummallakin oli omat etunsa siitä, että Maleeni tulisi valituksi.
»Sanotaan, että itsekkäisyys hallitsee maailmaa, ja kyllä siinä lauseessa on enemmän totta kuin tahdotaan uskoa; mutta että itsekkäisyys saa olla toimintojen määrääjänä silloinkin, kun on kysymyksessä niin korkea asia kuin sielunpaimenen valitseminen, sitä on kamalata ajatella. Missä muodossa tämä itsekkäisyys oli lukkarin pauloihinsa kietonut, sen ehkä ymmärrätte ja samalla myös, mitkä syyt hänen toimenpiteisiinsä vaikuttivat, kun mainitsen sanat: kunnianhimo ja kateus. Lukkari ei voinut kärsiä kamreeria, sillä mitä kamreeri tahtoi, tahtoi suurin osa seurakuntaa, varsinkin 'vanha kansa', joka jo vuosikymmeniä oli oppinut umpimähkään luottamaan Jokelan herraan ja usein syystäkin saanut kiittää häntä hänen hyvistä neuvoistaan ja ehdotuksistaan. Mutta tämä se juuri harmitti lukkaria — harmitti enemmän kuin hän uskalsi itsellensä tunnustaakaan. Hän olisi tahtonut olla seurakunnassa ensimäinen, hän olisi tahtonut saada ääntänsä kuuluviin muuallakin kuin kirkossa. Mutta niin kauan kuin tätä kamreerin valtaa kesti, oli hän nolla, jonka arvoa ei suinkaan kohottanut se kiusallinen välinpitämättömyys, jolla kamreeri kohteli häntä, milloin ei tuittupäissään käskenyt hänen pitämään suutaan kiinni. Tätä kaikkia oli kunniahimoisen lukkarin mahdotonta kestää, ja sentähden oli kamreeri syrjäytettävä — vähät siitä, että lukkari juuri kamreerin mahtisanan perustuksella oli virkaansa valittu, jonka lukkari kiusakseen hyvin usein sai kuulla. Tarkki-pastorin aikana ei lukkari kumminkaan mitään voinut, sillä vanhuudestaan luotti seurakunta pappiin, ja Tarkki-pastori oli kaikissa asioissa kamreerin puolella, samoin kuin Salmelan kapteenikin, jotta 'vastoin parempaa tietoansa täytyy äänestää heidän kanssaan, jollei tahdo joutua heidän narrikseen', valitteli lukkari kerran kirkonkokouksesta tultuaan Jooselan lautamiehelle — 'paraimmalle ystävälleen.' Joosela, nähkää, ei saattanut ikinä unohtaa, että hän kamreerin tähden oli menettänyt paikkansa kihlakunnan oikeudessa, vieläpä saanut sakkoakin — 'siitä hyvästä, että uskalsin paljastaa muutamia kamreerin vehkeitä', oli entisellä lautamiehellä tapana sanoa — 'siitä hyvästä, että lahjojen takia oli jättänyt tärkeän manuun toimittamatta', sanoivat pöytäkirjat.
»Mutta vaikka lukkari selvään näki, kuinka vähävoipainen hänen vastustuksensa oli, ei hän kunnianhimoltaan saanut rauhaa. Se pakotti häntä keräämään ympärilleen kaikki, jotka syystä tahi toisesta olivat kamreeriin loukkautuneet, ja sellaisia oli enemmän kuin hän alussa rohkeni toivoakaan. Kamreerin aavistamatta oli siis syntynyt puolue, joka hänen tietämättään teki salaa ja hiljaisuudessa työtään. Lukkari toimi viisaasti. Hän ei tahtonut astua esiin joukkoinensa, ennenkuin oli varma voitostaan. Ja se päivä ei hänestä näyttänyt niinkään kaukana olevan sen jälkeen kuin liittoon oli yhtynyt Haaran rikas seksmanni, jonka sana painoi paljon ja joka sitä ennen oli ollut herrojen ja varsinkin kamreerin 'ystävä.'
»Seikka oli, nähkää, semmoinen, että seksmanni olisi saanut valtion rahoilla kaivetuksi suuren viemäriojan tilaansa kuuluvan Kotisuon poikki, jollei kamreeri viimeisessä nipukassa olisi huomauttanut, ettei tuosta viemäristä ollut hyötyä kenellekään muulle kuin Haaralle, joka sitäpaitsi sen kyllä jaksoi itsekin kaivaa, kun sitä vastoin Kirkkosuon kuivaaminen tuottaisi hyötyä koko kunnalle. Kamreeri oli tässä väitteessään aivan oikeassa, mutta sepä se juuri suututtikin seksmannia, ja kun sitten lukkari, 'vahingon kärsinyttä' säälien, sydämestänsä otti osaa tuohon suureen tappioon, minkä kamreerin pahansuopa kateus tuotti Haaralle, Kotisuon kuivaaminen kun olisi antanut tiesi kuinka monta sataa tynnyrinalaa hyvää viljamaata, niin näki seksmanni selvään, että kamreeri oli kerrassaan turmioksi seurakunnalle ja että hänen valtansa oli kukistettava, jos oli mieli yleisten asiain ottaa parantuakseen. Tämän keskustelun jälkeen oli seksmanni 'sydämestä ja suusta' lukkarin miehiä, ja yhdessä sitten tehtiin työtä 'hyvän asian' edistämiseksi, — työtä, josta sittenkin olisi saatu tiesi kuinka kauan odottaa hedelmiä, ellei Tarkki-pastorin kuolema olisi pannut 'hyvää asiaa' aivan uudelle uralle ja lukkari ja hänen liittolaisensa Maleenissa tavanneet miehen, 'joka tulisi pitämään seurakunnan tosihyvää silmällä ja joka ei kulkisi kamreerin talutusnuorassa.'
»Illanvietossa lukkarin luona oli 'tuleva pastori' esiintynyt siihen määrään edukseen — kentiesi hiukan liiaksikin — että lukkari vihdoin viimeinkin päätti uskaltaa ryhtyä ratkaisevaan taisteluun vallasta kamreerin kanssa. Jollei tämä nyt kukistuisi, jos hän saisi ystävänsä Pummin valituksi, niin … mitä siitä seuraisi, sitä ei tahtonut lukkari ajatellakaan. Sentähden: 'kaikki raudat tuleen; sillä jollemme nyt voita, niin on siitä ijankaikkinen vahinko seurakunnalle', sanoi lukkari ystävilleen Jooselan lautamiehelle ja Haaran seksmannille. Ja kaikki 'raudat pantiin tuleen', mutta varovasti ja hiljaisuudessa. Pajasta, nähkää, ei saanut nousta näkyviin savua, vielä vähemmin kipinöitä.
»Eikä niitä noussutkaan; mutta kyllä sen sijaan alkoi takomista kuulua. Huhuja ja juttuja, jotka riistivät Pummi paralta kunnon ja kunnian, levisi miehestä mieheen, varsinkin vaalin edellisellä viikolla. Mistä ne tulivat? — kysykää tuulelta, mistä se tulee. 'Kuuluu', 'sanotaan', — siinä kaikki, ja kuta laajemmalle nuo kuulumiset, nuo sanomiset leviävät, sitä varmempia ne ovat. Ja ne isonevat, kuten viertävää maata vyöryvä lumipallo.