Kesäpäivä oli lämmin ja kaunis. Isäntänä on Heikki ensikerran astunut huoneesen, josta hän lapsena ryöstettiin. Provasti, rouva Renner ja Liina ovat saattaneet hänen pappilasta Rytilään. Eeva on Heikin onnesta tullut uudelleen nuoreksi. Hän itkee ja nauraa vuorottain. —
Siitä saakka kun kapteeni joutui kiini rikoksistaan, ei nähty Rytilän rajoja ulompana rouva Kornmania, eikä myös Amandaa. Kun tuomio lankesi, joka antoi nuorelle pojalle hänen isänsä maan takaisin, muuttivat he kaupunkiin. Sinne nyt Wappo muassansa mitä ikänä hän taisi viedä, sillä hän oli sama, entinen Wappo vieläkin. Kaarle ei häntä vastustanut, mutta nyt kun hän isänsä kuolinkamariin astui ja siellä näki äitinsä kuvan, sanoi hän: "Jumalan kiitos että minun tätini tämän minulle jätti". —
Siinä oli hän siis taasen pitkien aikojen kuluttua! Provasti istui samalle paikalle, missä hän oli istunut illalla, jossa hän kuoleman kourissa olevalle oli luvannut hänen poikaansa kasvattaa. Tämän oli provasti, alussa itse sitä tietämättä, tehnyt. Hän kertoi tästä nyt nuorelle isännälle, mitä hän tiesi hänen isänsä ja kapteeni Konradin nuoruudesta, siitä vihasta, millä vanhempi veli, Konrad, kohteli velipuoltansa, Kaarlea. Hän puhui, miten tämä viha oli syntynyt melkeinpä kohta, kun hänen isänsä meni uuteen naimiseen — siis jo ennen velipuolen syntymistä — siitä, että Konrad jo silloin oli luullut: "sinulle ei ole mitään". Ja kun sitte Konrad sai veljen, joka oli äitinsä jälkeen perivä Rytilän, oli tämä viha yhä kasvanut. Molemmat pojat olivat isän laimeudesta saaneet kasvaa omia aikojaan. Konradin vei kateus, jota isä turhaan koetti sammuttaa, ijäksi pois avujen tieltä. — Sitten puhui provasti, miten tämä viha nuoressa merimiehessä oli yhä kasvanut julmaksi, sammumattomaksi, kun hän oli rakastunut nuoreen neitiin, joka jo oli hänen veljensä morsian. Siitä oli viha muuttunut kostoksi, sillä Konradin mielestä oli hänen veljensä riistänyt häneltä kaikki. — —
Ja kun provasti tästä rakkaudesta puhui, niin loi Kaarle silmänsä äitinsä kuvaan ja hän ymmärsi, että viha saattaa rakkaudestakin syntyä. — Provastin vielä puhuessa avattiin ovi ja sisälle astui mies, joka suoraa tietä tuli kaupungista. Hänellä oli asiaa provastille; hän tuli Anteron puolesta, nuoren kauppamiehen, joka kaksi kuukautta oli vuoteen omana ollut. Antero oli lähettänyt hänen pyytämään provastia käymään luonaan kaupungissa. "Vihan peri kauppias, kun Karlgren vainajan tavarat peri," lopetti mies.
Ja provasti seurasi lähettilästä.
Mutta Kaarle silmäili äitinsä kuvaa ja sitten loi hän silmänsä Liinaan ja tämä silmäily sanoi, mitä nuoren patronin ujous ei muulla tavalla näyttänyt, sanoi että hänen rakkautensa ei ollut turha ollut; että se oli palkkansa saanut kauniin neidin rakkaudesta. — Kaksi päivää ennen olikin provasti yhdistänyt kihlattujen nuorten kädet.
Vasta seuraavana aamuna palasi provasti. Hän oli iloinen. Kuolema, joka Anteroa odotti, oli hänessä vaikuttanut suuren muutoksen. Siitä saakka, kun Kaarle, silloin vielä Varpusen Heikki, kävi kaupungissa, jossa rupesi kapteeni Konradin palkolliseksi, eivät nuorukaiset olleet nähneet toisiansa. Antero lähetti nyt Kaarlelle terveiset, mitkä osoittivat, että väärä viisaus, mitä hän oli ystävälleen saarnannut, ei enää ollut hänen elämänsä ohje-nuora. Hän olisi tahtonut testamentata tavaransa Kaarlelle, mutta provastin neuvosta oli Karlgrenin sisar ja tämän tytär nyt perivä mitä saituri vainaja pitkän elämänsä kuluessa oli koonnut. — Kaikki kuuntelivat säälivästi, mitä provasti kertoi, kaikki paitsi Vanha Eeva. Kun oli provasti lopettanut, sanoi hän: "Jumalan kiitos, nyt emme tarvitse pelätä ketään. Kapteeni on kuollut; Jolsan Matin korjasi sama meri, mihin hän uhkasi pienen Kaarleni hukuttaa. Viha on muuttunut rakkaudeksi! Oi jos eläisi vielä nuori rouva-vainajani!"