Iltaa kului. Pieni Heikki oli syötetty ja jälleen nukkunut; Lauri oli jo aikaa tullut saunasta ja laskeunut vuoteeseen; torpan katossa paloi valkea, jonka valossa Anna ja Loviisa kehräsivät. Ämmää ei kuulunut palaavaksi.
Iltaa kului yhä enemmän. Perhe oli jo illallisen syönyt; pieni vieras oli asetettu makaamaan uunin päälle, siellä olisi muka lämpimämpi; valkea talossa oli sammutettu; Anna, Lauri ja Loviisa rupesivat jo maata.
Eukkoa ei kuulunut.
Torpan väki tuota ihmetteli, mutta eipä tuosta sen enempää puhuttu kun oli Anna lausunut: "Arvattavasti oli eukko väsynyt, josta syystä on jäänyt Mattilaan yöksi. Huomenna ennen päivän nousua on hän taasen täällä".
Kaikki torpassa nukkuivat sitten yönsä rauhassa, paitsi Loviisa, jonka aina väliin oli täytynyt hyräillä eukon pienelle pojalle, saadaksensa häntä leppymään. Aamu koitti, koko perhe oli herännyt; isäntä ja emäntä oli jo jalkeilla. Kummaa: eukkoa ei näkynyt.
"Olisiko hän kääntynyt kipeeksi?" arveli Anna.
"Se on mahdollista; muuten kai olisi hän jo palannut lapsensa luo", vastasi Lauri.
Päivää kului. Mattilassa oli eukkoa kysytty; muistakin naapureista oli häntä etsitty, mutta häntä ei ollut kukaan nähnyt, Sepä toisista varsin outoa. Naapurit riensivät Varpusten luo katsomaan poikaparkaa. Kaikki surkuttelivat häntä. "Ei hänelle ole monta päivää jälellä", arvelivat he. Ja sen ohessa arveltiin pojan äidistä kaikenmoista. Uskalsipa tuo ämmä, joka eilen riiteli Laurin kanssa, puhua jotakin noitumisesta, tietäjissä käymisestä ja muuta semmoista, ja väki olisi ollut varsin taipuvainen suostumaan eukon tuumiin, elleivät Lauri ja Anna olisi panneet jäykästi vastaan, ja vakuuttaneet, että kadonnut ämmä eilen oli siunannut ruokaa niinkuin kristityt ihmiset ainakin.
"Mutta mihin hiiteen olisi ämmä joutunut?" kysyi Mattilan isäntä.
"Siitäpä juuri nyt on kysymys, ja minä sanon, sanokoot muut mitä tahansa, että eukko, joka lapsensa tänne jätti, on kun onkin noita". — lörpötti kielekäs ämmä.