"On kaiketi. Mene sinä akkunan taakse, josta miehet pyrkivät vierashuoneesen, minä juoksen pirttiin herättämään väkeä".
Antero antoi neuvon, ja olipa se neuvo aikamiehen neuvo, eikä kymmenvuotisen pojan.
Siinä ei kauan mietitty. Heikki ei enää tuntenut, että sormeansa pakoitti, hän ei tuntenut vilua. Pimeässä hän hiipi vierashuoneen luo. Pihan puolella ei ollut ketään, kaikki oli hiljaista.
"Rosvot pyrkivät taka-akkunasta sisälle", sanoi Heikki itselleen. "Mitä jos koettaisin herättää provastin".
Mutta juuri kuin hän tätä mietti, kuuli hän että vierashuoneessa jo oltiin hereillä. Heikki juoksi sentähden huoneen toiselle puolelle, sillä arvattavasti olivat miehet jo ehtineet sisään.
Vierashuoneessa oli kolme suojaa, porstuasta tultiin suureen saliin ja salin takana oli kaksi kamaria. Salissa nyt ei maannut ketään, mutta pihan puolimaisessa kamarissa nukkui provasti ja vieressä olevassa kamarissa eräs vanha rouva.
Kun Heikki ehti huoneen talopuolelle, ei hän siellä ketään huomannut. Huoneestakaan, mistä vasta oli ääni kuulunut, ei nyt enää kuulunut mitään. Rosvot olivat arvaamattoman vähässä ajassa päässeet sisään, sen huomasi Heikki, sillä toinen saliin vievistä akkunoista oli rikki.
Hän säikähti suuresti. Tietämättä, miettimättä, mitä teki, oli hän juuri kurkkunsa täydeltä huutaa: Rosvoja, varkaita! ottakaa kiini.
Mutta ennenkuin hän sai ääneen, huomasi hän, että pieni kapusäkki heitettiin ihan hänen viereensä ulos akkunasta. Ajatuksen nopeudella tarttui hän siihen. "Rosvoja, varkaita! ottakaa kiini!" huusi hän nyt ja lähti samassa kapusäkkineen juoksemaan pihalle.
Julma kirous kuului huoneesta.