Antero oli sillä välin saanut henkiin ihmiset tuvassa. Väkeä tölmäsi jo vierashuoneen luo, kun Heikki pihalle pääsi. "Ottakaa kiini, akkunasta takapuolelta karkaavat", huusi hän. Samassa avattiin ovi vierashuoneen porstuasta ja sama ääni, minkä Heikki päivällä oli kuullut Rannilassa, huusi: "Ottakaa kiini, ottakaa pois kapusäkki!"
"Se on jo tallessa" — vastasi Heikki ja kiiruhti kapusäkki kainalossa provastin luo.
Nyt saatiin kynttilöitä sytytetyksi ja väkeä samosi vierashuoneesen. Puoli-kuolleena pelosta makasi rouva kamarissansa. Rosvoista ei näkynyt niin jälkeäkään. Paikka akkunan ulkopuolella tarkastettiin; että rosvot siitä olivat hypänneet ulos, samalla kun Heikki huusi, oli aivan varmaa; mutta mihin olivat ne kadonneet, kutka olivat ne? Väkeä oli Raasilassa paljon; rosvojen kasvoja ei ollut kukaan nähnyt, pimeässä kun olivat työnsä toimittaneet.
"Äänestä ne tunnen" — vakuutti Heikki. — "Eikä ne mahda kaukana olla" — arveli Antero.
"Ja sitten mahtaa heillä olla tervaiset kädet" — lisäsi Heikki, joka muisti äskeistä puhetta.
Kauan siinä nyt mietittiin mitä tehdä. Yö oli pimeä, rosvoja hakeminen nyt olisi siis melkein turhaa; siihen lisäksi ei kellään ollut sanottavaa halua siihen. Lisempi tutkinto jätettiin sentähden huomiseksi. Se vaan nyt huomattiin, ettei kellään, mitkä vieras-huoueesen olivat kokoontuneet, ollut tervaisia käsiä.
Väki vetäysi vähitellen jälleen pirttiin, mutta rouvan pyynnöstä tuli saliin kaksi Raasilan trengeistä. Provastin kehoituksesta jäivät sinne myöskin Heikki ja Antero, mitkä nyt saivat tarkasti kertoa, miten olivat voineet estää rosvojen aiottua varkautta.
Eipä levosta enää tänä yönä tahtonut tulla mitään. Aamupuoleen yötä heräsi Heikki lyhyestä unesta ja meni suojaan ruunaa katsomaan. Silloin huomasi hän kummakseen, että niinillä peitetty kuorma oli poikessa.
"Voi minua hupsua!" torui hän itseään. "Tuon kuorman omistajat, nepä juuri varkaat olivatkin. Minä hupsu, kun en muistanut yöllä puhua kuormasta mitään".