"Antero Kalvin!" vastasi kauppias.
Juuri kun Anteron nimi konttorissa mainittiin, luki hän kauppapuodissa kovalla äänellä nauloja eräälle ostajalle: "Yks naula, kaks … kymmenen … kaksi kymmentä, kaksikymmentä yksi … kaksikymmentä … kaks neljättä, kolme neljättä j.n.e." aina sataan asti. Ostaja meni; hän luuli saaneensa 100 naulaa, mutta kun kotiansa tuli eipä ollutkaan niitä kuin 70.
Syyttäkö kauppamies kiitti puoti-poikaansa?
Antero Kalvin! Varmaankin olemme joskus ennen nähneet häntä? Aivan niin! Sehän se on sama poika, mikä Raasilan kestikievari-talossa noin 4 vuotta takaperin Tanhuansuuu Heikin, Varpusen Laurin kasvatuspojan kanssa pelasti provasti Wernin rahat, mitkä jo olivat varkaitten käsissä. Sehän se on! Ja kauppamies Karlgren oli oikeassa siinä, kun sanoi hänen kerjäläisenä tulleen K——n kaupunkiin. Anteron äiti, jonka eduksi hän ensimäisen kerjuuretkensä oli tehnyt K——n kaupunkiin, on kuollut; poika parka on nyt yksin maailmassa. Mutta hänessä on, jos saa uskoa kauppias Karlgrenin todistusta, oivaa kauppamies-alkua. Hän palveli juoksupoikana kauppamiehen luona ensinnä toista vuotta. Sitten korotettiin hän puukhollarin virkaan. Ja hyvää todistanee se, että kauppamies julkisesti tunnustaa hänellä ei ennen olleen konsanaan niin rehellistä puukhollaria. Toinen on asia, mitä kauppamies Karlgren rehellisellä puukhollarilla ymmärtää. Kauppiaan katsanto-alalta katsoen oli edellinenkin puukhollari ollut rehellinen aina siihen päivään saakka, jona rupesi vanhaan takkiinsa, päällisen ja vuorin väliin, kokoilemaan eheimmät setelit, mitkä tulivat kauppiaan puodin raha-laatikkoon. Kaikki myönsivät, ettei tuo ollut rehellisesti tehty. Mitä taasen Anteroon tulee, niin oli kaupungissa yleinen ajatus se, että hän oli rehellinen, mutta että itse kauppiaan rehellisyyden laita oli niin ja näin.
"Antero olisi hyvä ja oiva poika" — sanoi kauppamies usein. "Hänellä on vaan se vika, että hän on liiaksi tottelevainen, ja että hän aina poostavin mukaan tekee mitä hänelle tehtäväksi uskotaan". Kauppias oli kerran vihapäissään hänelle huutanut: "Mene helvettiin", ja poika-parka oli itkussa silmin kysynyt, mistä sinne tie kävisi. — "Tuo" — arveli kauppamies — "osoittaisi tyhmyyttä, ellei Antero kaupoissa usein olisi näyttänyt, että hän on oikea kauppa-nero". Tämän neronsa oli Antero monen monituisella lailla osoittanut. Kiviä osasi hän, niinkuin olemme nähneet, panna kahvin sekaan, mutta osasipa hän panna kiviä ryyneihinkin, Sen konstin oli hän itse keksinyt, ja vieläpä senkin, että kun nuuskaa tultiin ostamaan, saatiin maksaa nuuskan hinta porosta, jota poika oli tiennyt taitavasti nuuskaan sekoittaa, samate kuin kimröökiin aina vähä takkanokia. Kun tähän Anteron arvo-luetteloon lisäämme, että hän oli hyvä-puheinen, kuuliainen ja nopea ymmärtämään mitä kauppamies tarkoitti, niin täytynee meidän myöntää, että Antero oli ensimäisiä puukhollareita.
Kun naulojen ostaja oli lähtenyt, oli Antero yksin puodissa. Noin satunnalta lähestyi hän konttorin ovea, minkä kauppias oli pannut kiini jälkeensä. Oven vieressä oli sillitynnyri. Kalat siinä pani Antero hyvään järjestykseen. Hän oli luultavasti väsynyt, poika parka, sillä hän painoi päänsä kovasti ovea vastaan. Eihän se ollut pojan syy, että korvansa sattui vastaamaan juuri oven rakoa, ja että hän kuuli yhtä ja toista, mitä kamarissa puhuttiin. Tuo ei kumminkaan näkynyt vähintäkään koskevan häneen; se näkyi siitä, että kun hän kuuli kauppamiehen askelia konttorissa, juoksi hän kohta suolalaatikon luo ja täytti kapanmitan, "jotta se olisi valmiiksi täytetty, kun ostaja tulisi".
Semmoinen erinomainen mies eli 15 vuotinen puotipoika Antero Kalvin! Ihan toisellainen kuin se Antero, minkä näimme Mannilan ja Raasilan kestikievari-taloissa. Mutta olipa Antero silloin vaan kerjäläispoika; nyt on hän rikkaan Karlgrenin pää-puukhollari.
Se vaan kummaa — ja olipa se oikeenkin kumma kauppiaan mielestä —, että vaikka Antero oli näin viisas ja nerokas myyjä, joka osasi talonpoikain kanssa jutella ja niin kehua tavaroitansa, että silmänsä se sai auki pitää, joka tahtoi eroittaa kiviä kahvista — niin ei kauppiaan puoti nyt vuodessa tuottanut niinkään paljon kuin sen puukhollarin aikana, joka kokoeli eheät setelit takkiinsa. Tuota kummaa ei kauppamies ymmärtänyt. Ja hänen täytyi uskoa, kun Antero vakuutti, että kauppias varmaankin oli luvunlaskussansa erehtynyt. Semminkin kun ostajia nyt oli puodissa enemmän kuin muulloin.
X.
Vanhat tuttavat.