XI.

Anteron neuvot.

Lukija on ehkä kummastellen lukenut, mitä olemme kertoneet kapteeni Kornmanista. Kaikissa, missä hän on kertomuksessamme ilmestynyt, on hän astunut esiin konnamaisena petturina, jopa murhaajanakin. Mimmoinen oli tämä mies oikeastaan? Me olemme nähneet, ettei hänelle löytynyt mitään pyhää. Miten oli hän tälle tielle, jota hän nyt kulki ja jo kauan oli kulkenut — miten oli hän tälle tielle joutunut? Meidän olisi kentiesi nyt velvollisuus puhua hänen edellisestä elämästään ja osoittaa, mikä tekoihin hänen oli saanut semmoiseksi, kuin hänet olemme oppineet tuntemaan; mutta vielä tahdomme jättää tämän osan kertomuksestamme vastaiseksi, kunnes saamme kuulla hänen elämänsä vaiheet kerrottavan miehelle, joka hänen tuntee — kerrottavan miehelle, jolle hän on tehnyt enemmän pahaa kuin ihmisen luulisi voivan ihmiselle tehdä.

Nuorukainen Heikki Tanhuansuu, joksi Lauri Varpusen ottopoikaa hänen äitinsä sukunimellä kutsuttiin, oli saanut palveluspaikan kapteenin luona. Parempaa isäntää olisi Heikki tahtonut; hän ei ensinkään ollut mieltynyt siihen mieheen, joka häntä niin oli kohdellut kuin kapteeni. Mutta Antero oli kehoittanut häntä vastaanottamaan tarjottua palveluspaikkaa, ja kun mitään muuta paikkaa ei ollut Heikille tarjona, oli hän suostunut ja luvannut seuraamana päivänä mennä patronin puheelle. Tätä asiaa keskusteltiin Laurin vuoteen vieressä Punnosen talossa; mutta Lauri ei tiennyt, mistä kysymys oli. Hän nukkui houreellista unta. Varmaa on, että jos olisi Lauri kuullut, mitä hänen kasvatteensa aikoi, ei hän ensinkään olisi siihen suostunut; mutta nyt ei osannut Heikki ajatellakaan, että Lauri saattaisi olla sitä vastaan, semminkin kun ei Heikki tiennyt syytä, minkä tähden Lauri oli patronille vihassa.

Heikki oli siis seuraavana aamuna astunut kauppias Karlgrenin puotiin, valmiina rupeemaan tarjottuun palveluspojan ammattiin. Antero oli hänelle avannut konttorin oven, missä patroni ja kauppias olivat. Patroni oli kauan ja tarkasti katsellut Heikkiä ja kysellyt häneltä yhtä ja toista ja Heikki oli todenmukaisesti vastannut. Tämä tutkinto oli epäilemättä ollut patronille mieleen, sillä kun Heikki konttorista palasi, oli hän patroni Kornmanin juoksu- eli palveluspoika.

"Hän on rehellinen, mutta yksinkertainen" — sanoi patroni itselleen, kun Heikki oli lähtenyt konttorista.

Heikki ei ollut juuri iloinen siitä, että oli saanut paikan Rytilän patronin luona, mutta sitä iloisempi oli Antero. Kun Heikki astui puotiin ja ystävälleen ilmoitti, että hän oli kelvannut patronille, loistipa ilo Anteron silmistä, ilo semmoinen, että patroni, jos sen olisi nähnyt, olisi ajatellut asiaa enemmän, kuin nyt teki.

"Kello 6 tän'iltana alkaa palvelukseni" — sanoi Heikki surullisesti.
Silloin pitää minun olla täällä, sillä patroni lähtee vielä tän'iltana
Rytilään".

"Kuules!" sanoi Antero ja vei ystävänsä niin kauas kuin tila myöden antoi konttorin ovesta. "Kuules Heikki, mitä nyt sanon sinulle! Kapteeni eli patroni, miksi hänet kutsun, sinun isäntäsi on, samaten kuin kauppias Karlgren, minun isäntäni, suurimpia konnia maailmassa. He ovat jo monta vuotta pettäneet tullinhoitajaa. Tuo tosin ei taida olla niin vaarallista, sillä samaa tekevät muutkin kauppiaat; mutta he ovat myöskin pettäneet köyhiä ja ovat yksissä neuvoin varastaneet monen köyhän viimeiset äyrit. Nyt on heillä joku pirullinen työ tekeillä; sen tiedän varmaan, sillä aina on jostakusta pirullisesta kysymys kun patroni käy meillä, tahi kun kauppias käy Rytilässä. Pidä silmäsi auki, niin kentiesi voisimme estää toisia köyhiä joutumasta vahinkoon, niinkuin viimeksi estimme varkauden Raasilassa".

"Minun olisi kumminkin pitänyt kysyä provastilta ennenkuin Rytilän palvelijaksi rupesin", mietti Heikki, kun Anteron viime sanoista provastin hyvyys johtui hänen mieleensä.