Asia oli päätetty. Mutta siitä syntyi sitten, kohta vieraiden lähdettyä, pitkä keskustelu provastin ja rouva Rennerin välillä, rouva kun enskerran eläessään ei tyytynyt veljensä toimeen. Mutta kun provasti hänelle lempeästä sydämestään selitti syyt päätökseensä ja kun rouva näki, miten iloinen Liina oli siitä, ei hän enää sen kovemmin vastustanut. Vielä siinä sitten ihmeteltiin syytä, min tähden jäykkä rouva Kornman nyt tahtoi opetusta Amandalle. Siihen ei selvitystä saatu nyt. Vasta aikojen kuluttua saatiin tietää, että Wappo oli päättänyt saada tyttärelleen oikeen mahtavan miehen, että Amanda tämän tähden oli lähetettävä Tukholmaan. Mutta sitä ennen tulisi hänen oppia ainakin vähän kutakin — sama mitä — jottei maalaisuus niin aivan karkeesti pistäisi silmiin suuressa, vieraassa kaupungissa.
Tämä rouva Kornmanin käynti uudistettiin pian. Hän toi, näetsen, tyttärensä pappilaan, missä provastin kanssa nyt likemmin tuumailtiin siitä, mitä Amandan piti oppiman. Rouva Kornman oli tässä asiassa aivan samaa mieltä kuin provasti, eli toisin sanoaksemme: rouva Kornmanista oli ihan samaa, mitä Amanda oppi, kunhan vaan jotakin oppi: rouva Renner ei nyt sanonut mitään, mutta hän ikävistyi naapuri-rouvan kanssa, ja pianpa mieliharmilla ajatteli hän: ruvenneeko rouva Kornman aina seuraamaan Amandaa pappilaan, niin onpa siitä koko vastus.
Miten kohteliaisuus vaati, kävi pappilan herrasväki Rytilässä vieraisissa. Ja siellä näki rouva Renner selvään, ettei hänestä ollut seuraajaksi kapteenin rouvalle. Provastinkin mieltä painoi Rytilässä ikävät muistit, jotta hän, kun käynti oli tehty, syvästi huokasi ja ikäänkuin hengitti vapaammasti, kun jälle oli päässyt vapaasen ilmaan.
Näillä käynnillä oli seurauksena jonkinmoinen näennäinen ystävyys naapuri-perheiden välillä. Amanda nähtiin tästä-lähin melkein joka päivä pappilassa. Rouva Kornman ei enää seurannut häntä sinne.
Kaikissa oppi-aineissa oli Amanda ystäväänsä Liinaa paljon jälessä. Hän ei kumminkaan kadehtinut häntä, vaan koetti kaikin tavoin hyväksensä käyttää oppiaikaansa. Amandan käsitys oli sukkela, mutta aatteen maailmaan jäivät usein hänen ajatuksensa haaveksimaan, kun provasti oli hänelle kristillisyyden pääkappaleita esittänyt; jopa usein provastin puhuessakin lensivät ne nykyisyyttä ulommaksi. Liina ihmetteli Amandaa; sillä Amandan kuvitus viehätti häntä usein niin, että hänkin unohti varsinaisuuden. Amanda taasen ihmetteli Liinaa, jonka luonne aina oli iloinen ja aina loi onnea kaikissa, minkä kanssa seurasteli. Täten syntyi tyttöjen välillä ystävyys, joka yhä lujeni, jotta Liinalle tuli aika pitkäksi, jos, miten väliin sattui, Amanda jonkun päivän oli poissa pappilasta. Anna oli nyt vuoteen oma; hän kärsi valittamatta, sillä hän tiesi että nuori elämänsä ehtoolle kului. Annan kamarissa selitti provasti nuorille kuulioilleen kristin-oppia. Siellä näinä hetkinä nähtiin kapteenin tytär ja Liina ja provastin otto-poika Heikkikin. —
Amanda oli Liinalta kuullut Heikin elämä-kerran, ja elävällä kuvituksellaan kuvaili kapteenin tytär itselleen ne omituiset kohdat, missä Heikki oli ollut. Seuraus tästä oli se, että Amanda mielihyvin näki Heikkiä.
Näin oli aika kulunut pappilassa siihen päivään saakka, josta kertomuksemme jälkimäinen puoli alkaa. Heikistä sopinee meidän sitä ennen sanoa, ettei Amanda ollut hänessä mitään vaikuttanut; että hän päin vastoin piti Amandan käynnin pappilassa häiritseväisenä, sillä nyt ei hän saanut niin alituisesti olla Liinan seurassa kuin ennen, ja — Heikki oikeen jumaloitsi rouva Rennerin nuorempaa tytärtä.
III.
Vanha Eeva.
Samana päivänä, jona, miten olemme jo kuulleet, kauppias Karlgren avasi koko sydämensä Anterolle ja ilmoitti salaisuuksia, joista ei maailma mitään tiennyt, tapaamme provastilla Rytilän rouvan ja Amandan. Rouva Kornman tuli kiittämään provastia kaikesta hyvästä ja kysymään millä hän voisi kiitollisuuttansa näyttää, sillä nyt oli Amanda lähtevä, miten jo kauan oli mietitty, Ruotsin pääkaupunkiin. Kapteenilta oli myös nykyjään tullut kirje, jossa hän kovasti torui rouvaansa siitä, että oli antanut Amandan seurastella pappilaisten kanssa. Tästä kirjeestä ei rouva puhunut muuta kuin mitä kapteenin kotiintuloon kuului, jonka kirje ilmoitti tapahtuvaksi jonkun viikon kuluttua. Amanda oli suruinen, Liina oli suruinen — sillä he rakastivat sisarellisella rakkaudella toisiaan. Provasti oli vastannut, kun rouva Kornman kysyi, millä hän voisi hänen vaivannäkönsä palkita: "Se on minun paras palkintoni, jos Amanda pitää muistossa, mitä minä olen neuvonut, ja antaa sanani itää, kasvaa ja hedelmiä kantaa elämässä". Rouva Kornman oli pian sen jälkeen lähtenyt, luvaten tyttöjen pyynnöstä että Amanda saisi jäädä pappilaan täksi päivää, sekä, niinkauan kun hän vielä koti-seuduilla oli, aina tuon tuostakin käydä Liinaa tapaamassa. —