Kummastellen silmäilivät sisarukset ämmää. Hän olikin kummallinen tuossa. Lyhyt oli hän kasvultaan; harmaan valkoiset olivat hänen hiuksensa, josta vaan vähäinen osa tuli näkyviin, kun punainen huivi peitti hänen päälakensa. Kirjava oli hänen hameensa, punainen vyö oli hänellä vyöllä. Laihat ja suuret hänen ryppyiset kätensä. Pienet mutta terävät hänen silmänsä.
Nämä silmät olivat sairaan kasvoihin luodut. Niiden luonnit tahtoivat ikäänkuin tunkeuda sairaan aivoihin saakka lukemaan nääntyneen houreellisia mietteitä.
Kotvan aikaa oli ämmä näin istunut pitäen käsissänsä sairaan käden, kuin sairas äkkiä houriosta tointui ja tunsi lapsensa. Mutta samalla kääntyivät silmänsä tähän outoon, kummanpukuiseen ämmään. Häntä silmäsi sairas kauan ja kääntyen tyttöön, joka nyt kun näki äitinsä tointuneena turhaan koetti pidettää ilo-kyyneleitään juoksemasta, huokasi hän: "Hän, hän se on!"
Vaivoin pääsi nyt sairas istumaan. Tahvana ennätti sillä välin kuiskahtaa sisarellensa: "Hän on mustalaisämmä, joka hyvää ja pahaa ennustaa."
"Hän se on! hän se on!" jatkoi sairas. "Hän se on, joka oli minulle apuna kun metsäkorvessa taivas antoi minulle tyttären; antoi minulle sinun, Marttani. Sinä synnyit kirkkaan taivaan kannen alla erämaassa. Siellä tapasi hän minut; siellä kohteli hän minua hellästi, niin hellästi! Oi! tuhansia kertoja on hän minulle palkinnut sen vähäisen hyvän, minkä minä osoitin hänelle, kätkemällä häntä vihollisiltansa."
Hiljaisella äänellä puhui sairas tätä. Mustalaisämmä silmäsi häntä hellästi.
"Suuri luoja pakoitti minua" — lausui hän liikuttavaisesti, "tänä kamalana yönä tulemaan sinun luoksesi. Minä en saanut polutonta metsää pelätä, saadakseni sinulle toistamiseen kertoa ennustuksen sanat, ennenkuin maailmasta erkanet. Ne sanat, ne jo kerran ennen olen puhunut; Eufemia! muistatko mimmoiset ne olivat?"
"Muistan!" vastasi sairas hymyillen.
Mutta mustalaisämmä jatkoi, ikäänkuin olisi sairaan sanat olleet sanomatta, jatkoi ja puhui juhlallisella äänellä:
"Kullatussa hovissa on tyttäresi kerran kulkeva, kultaisessa vuoteessa on hän kerran lepäävä. Semmoiset olivat ennustuksen sanat." Ja ämmä taputti hiljaan tyttöä päälaelle.