Torven ääni kuului hovista. Yö oli tullut. Martta odotti Tahvanaa. Tämä tuli kuu jo yön pimeys oli laskeunut alas. Hänen otsallaan oli musta pilvi, kun hän astui sisään. Se katosi, kun hän näki Martan. Mutta mustempana, synkempänä nousi se sinni jälle, kun Martta hänelle kertoi hoviherran käynnistä.
"Minä olen hänelle vastannut kovilla sanoilla; en luule hänen enään semmoisissa asioissa palaavan tänne," lopetti Martta ja taputti Tahvanaa poskelle, kun näki vihan liehuvan hänessä.
"Hän tulee takasin, ellei huomenna niin ylihuomenna," vastasi Tahvana. "Mutta kuu hän tulee, on pesä tyhjä. Lintu on lentänyt pois. Rakas sisar, ainoa maan päällä, jota minä rakastan! Sinun on muuttaminen pois täältä."
"Sinä rakastat minua ja ajat minun pois," lausui Martta ja löi käsiänsä veljen kaulan ympäri.
"Juuri sen tähden, että olet minulle kalliin maailmassa, pitää sinun muuttaa. Minä en voi sinua täällä puolustaa, armas, rakas sisareni!"
Martta ei lausunut mitään, mutta Tahvana jatkoi: "Kun aamurusko koittaa, saatan minä sinun Lutherilaisen pastorin luo. Siellä olet sinä hyvässä tallessa. Siellä saat uuden isän, uuden äidin ja sisaruksia löydät sinä vanhan pariskunnan molemmissa lapsissa. Minulla on kolme vapaata päivää tällä viikolla. Minä tahdon seurata sinua sinne ja viettää siellä pappilassa sinun kanssasi lomahetkeni."
Martta tiesi, ettei Tahvana tätä sanoessa leikkiä laskenut. Koko yön istui hän veljensä kanssa puhuen. Väliin hymyili hän, mutta useammasti virtasivat kyyneleet hänen silmistänsä. Aamu rusko, kun se leveni tapasi sisarukset tiellä.
III.
Martta kasvatusvanhempainsa luona.
Iloisesti syleilivät pastorinlapset Marttaa. He tunsivat hänen; he rakastivat häntä. Tahvana kertoi pastorille syyn, miksi hän oli tullut; hän pyysi pastorin Martasta muretta pitämään ja pastori vastasi luvaten pitää lapsenansa orpoa, jota sanoi jo kauan isän tunteilla rakastaneensa.