Annan kasvot olivat vaalenneet. Tämä vaaleus oli laskenut hänen poskilleen jotakin kaunista, hänen otsalleen jotakin ylevää, hänen silmiinsä jotakin viehkeää. Kun hän ennen oli kaupungilla kulkenut, ei kukaan ollut häntä huomannut; nyt jos olisi Anna silmäillyt ympärilleen, kun hän kadulla kulki, olisi hän havainnut, kuinka moni kaupungin nuorista herroista tarkasti silmäili häntä.

Näin eräänä päivänä, kun hän turhaan odottaessansa uutisia Harmaalasta levottomana meni äitinsä luo, seisoivat kadulla muitten herrain joukossa kreivi G. ja luutnantti Kaarle Leist. He puhuivat kapteini Leististä, joka eilen oli lähtenyt vähäiselle maatilalleen ja joka luultavasti samalla matkalla kävisi Harmaalassa. Kun Anna sivumennessään kuuli Harmaalaa mainittavan, seisahtui hän, ja herrat kääntyivät kaikki häneen päin. Vaan kun puhe heidän välillänsä samassa loppui, lähti Anna taasen matkalleen.

Kreivi G. ja luutnantti Leist olivat nähneet Annan. «Kuka oli tuo nainen? Hänellä oli jotakin kummallista silmissä«, sanoivat he molemmat yhtaikaa. —

Palatessaan illalla äitinsä tykö tapasi Anna luutnantti Leistin melkein samalla paikalla kuin mennessäänkin. Anna olisi mielellään seisahtunut nytkin ja kysynyt sydämensä kysymyksen, tiesikö luutnantti mitään Harmaalasta, mitään Johanneksesta, vaan ujous esti hänen sitä tekemästä. Hän huokasi ja meni — itkemään Marian kamariin.

Kun hän sinne tultuaan katseli ulos kadulle, seisoi luutnantti Leist hänen akkunansa alla ja näki hänet. —

Päivät kuluivat. Anna parka eli tunteissaan. Hänelle olivat hetket aamusta iltaan pitkät, illasta aamuun melkein loppumattomat. Hän kysyi, vaan ei kukaan vastannut; hän itki, vaan kyyneleet kuivuivat hänen poskillensa. — Harmaalasta ei kuulunut mitään. Niin onnellinen oli majuri —sen kotimies.

XXI.

Aaveko vai ihminen?

Oli viikko kulunut siitä päivästä, jona luutnantti Leist ensikerran oli nähnyt Annan. Viikon päivät oli Anna alati ollut luutnantin mielessä. Aamuin ja illoin seisoi hän Annan akkunan edessä…

Aurajoen laineet lainehtivat. Kiivas tuuli puhalsi, ja taasen jyrisi ukkonen pilvissä.